Pyydä metsäasiantuntijalta lasku sähköpostiisi

08.11.2019

Oletko saamassa loppuvuonna meiltä laskua? Ota yhteyttä metsäasiantuntijaasi ja pyydä lasku sähköpostiisi. Näin varmistat, että lasku tulee perille oikeaan aikaan. Erityisen tärkeää tämä on, jos esimerkiksi verotussyistä on merkityksellistä saada lasku tänä vuonna. 
Metsäasiantuntijoidemme yhteystiedot >>

Sopimukset sähköisin allekirjoituksin
Meillä Mhy Keski-Suomessa on käytössä sähköiset allekirjoitukset, joten sopimusasiat ja esimerkiksi valtakirjat kannattaa hoitaa nyt sähköisesti. Tällöin saat sähköpostiisi linkin, josta pääset allekirjoittamaan sopimuksen omilla henkilökohtaisilla pankkitunnuksillasi. Sähköinen allekirjoitus on yhtä validi kuin käsin kirjoitettukin.
Lakko viivästyttää lähetyksiä useilla viikoilla
Mikäli Postin lakko alkaa maanantaina 11.11., ei Posti pysty takaamaan milloin päiväpostissa kulkevat kirjeet ovat perillä. Pahimmissa visioissa marraskuun aikana lähetettävä posti voi olla perillä vasta ensi vuonna.
Tilaa e-lasku ja saat laskut aina ajoissa ennen eräpäivää. Katso ohjeet >>