Lannoitus: sijoita euro, saat kolme takaisin!

05.10.2017

Lannoituksen vaikutukset on helppo tiivistää: enemmän puuta. Nopeammin puuta. Lisätuottoa saat noin 900 euroa hehtaarille lannoituksen vaikutusaikana.

Ihanteellisin lannoitusaika on muutaman vuoden sisällä harvennuksesta. Metsäsi lannoittaminen käy helposti asiantuntijoidemme avulla: ota yhteyttä metsäasiantuntijaasi ja sovi lannoitus seuraavalle kesäkaudelle. Me hoidamme sen jälkeen kaiken muun. Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi toteuttaa levitykset yhtä aikaa usealla tilalla, joten saat työn edullisemmin.

Lannoitus on osa metsän hoitoa

Metsän lannoittaminen on lisääntynyt edellisinä 10-15 vuotena. Yaran myyntipäällikkö Samuli Kallio toteaa, ettei lannoittamisessa ole mitään mystistä.
- Metsään laitetaan samaa ainetta kuin peltoonkin. Maataloudessa lannoittaminen on itsestäänselvyys ja osana metsänhoitoa se pitäisi nähdä metsissäkin. Nythän osa näkee lannoituksen kulueränä eikä sijoituksena, hän harmittelee.
Lannoitemyyjä laskee lannoitusinvestoinnin tuottavan noin 15 prosentin vuosituoton. Luonnonvarakeskus (Luken) tutkija Mikko Kukkola vahvistaa, että kangasmailla ja hoidetussa puustossa lisäkasvu on 12-20 mottia hehtaarille vuosittain. 
- Vaikutus kestää vajaat 10 vuotta, mutta pääosa kasvunlisäyksestä on kertynyt jo kuuden kasvukauden jälkeen. Voin suositella lannoitusta aktiiviselle metsänomistajalle, joka haluaa lisätä hoidettujen metsien tuottoa. Hän saa sijoitettuja varoja mahdollisimman nopeasti takaisin, kun ottaa lannoituspäätöksissä huomioon hakkuiden ajoittumisen, Kukkola toteaa.
- Ja missä muussa sijoitusmuodossa voit vähentää kaikki kulut verotuksessa, Kallio muistuttaa.
Entäpä riskit? Kukkolan mukaan ohjeiden mukainen lannoitus on turvallista ympäristölle.
- Ongelmia ei ole havaittu edes useankaan peräkkäisen lannoituksen jälkeen, hän toteaa.

Esimerkki lannoittamisen vaikutuksista

Tässä esimerkissä kohteena on Mhy Keski-Suomen metsä, joka on lannoitettu viisi vuotta sitten. Vaikutukset ovat selkeät: nuppineuloilla on merkitty lustot 5 vuotta ennen lannoitusta ja 5 vuotta lannoituksen jälkeen.Vuosiluston kasvussa on 65 prosentin lisäkasvu (kuvassa). Latvukset ovat vihreät ja neulaset sekä vuosikasvut tavallista pidemmät. Muutama vuosi ja edessä on tavallista runsaammat hakkuutulot.

Pari vinkkiä:
* Puukauppa:
kun teet puukauppaa, säästä osa tuloista tuleviin lannoituksiin.
* Hyödynnä verosuunnittelu: lannoituskustannukset voi vähentää metsäverotuksessa. Lannoituksen taloudelliset hyödyt tulevat esille erityisen hyvin myös sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Kysy lisää verosuunnittelun mahdollisuuksista metsäasiantuntijaltasi.
* Metsä sitoo hiiltä enemmän: hehtaarin lannoitus sitoo metsän kasvuun yhden suomalaisen vuoden hiilipäästöt.
* Lannoitus kasvattaa myös marja- ja sienisatoa: lannoitteet valmistetaan samoista raaka-aineista kuin pelloilla ja puutarhoissa käytettävät lannoitteet. Marjoja ja sieniä voi kerätä vaikka heti lannoituksen jälkeen.

Tilaa/pyydä tarjous 24/7 Metsäkaupastamme >>
Katso video lannoituksen vaikutuksista >>