Jäsenmaksut ennallaan 2020: oma metsäasiantuntija on eduista tärkein

16.1.2020

Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen jäsenmaksut ovat ennallaan vuonna 2020. Vuosittainen jäsenmaksu määräytyy omistuksessa olevien metsähehtaareiden mukaan ja on 45-155 euroa tilaa kohti. Lue lisää >>

Omaa metsäasiantuntijaa arvostetaan

Vuosi sitten metsänomistajille tehdyn kyselymme mukaan jäseneduista eniten arvostetaan oman metsäasiantuntijan ammattitaitoa.
- Olemme sisarusten yhtymä, joista kenelläkään ei ole osaamista metsäasioiden hoitoon. Ilman omaa metsäasiantuntijaa emme pärjäisi, palaute kertoo.
Metsäasiantuntijan opastuksella pidät metsäsi hyvässä kasvukunnossa. Esimerkiksi taimikonhoitoon meiltä löytyy ammattimetsurit, palvelun saat jäsenelle edullisempaan hintaan ja myös ilmasto kiittää, sillä kasvava metsä on tehokkain hiilensitoja.
Taimikonhoitokampanja 1.1.-31.5.2020 >>

Puukauppapalvelu sinun eduksesi

Kyselyn mukaan seuraavaksi eniten metsänomistajat saavat hyötyä puukauppapalveluistamme kokonaisuudessaan. Jäsen saa maksutta puunmyyntisuunnitelman, jolla puukauppa alkaa. Siinä määritellään myytävä leimikko sekä arvioidaan siitä saatava tulo. Tämän puunmyyntisuunnitelman arvo on vähintään 200 euroa.
Siitä on luonteva jatkaa puukaupan toimeksiantoon, jota suosittelemme kaikille metsänomistajille. Metsäasiantuntijamme hoitaa kaupan kaikki eri vaiheet eduksesi ja myös kysyy tarjoukset eri ostajilta. Kun paras ostaja on valittu ja hakkuu alkaa, valvoo metsäasiantuntija myös, että korjuu tapahtuu sovittujen pykälien mukaan.
Miten puukauppa kanssamme tehdään, katso video >>

Jäsenyys parantaa metsätalouden kannattavuutta

Metsäselain maksutta mobiiliin, Lähitapiolan vakuutusalennus, PEFC-sertifiointi…. näiden lisäksi jäsenemme saa runsaasti muitakin etuja sekä metsään että vapaa-aikaan liittyen. Mhy:n jäsenyys parantaa metsätaloutesi kannattavuutta. Tutustu etuihimme  >>

Et ole vielä jäsen? Liity jäseneksemme >>