Energiapuukohteille kysyntää

02.3.2018

Jos energiapuukohteita löytyy, niin metsänomistajan kannattaa ottaa yhteyttä nyt Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen metsäasiantuntijaan. Juuri nyt haetaan välittömästi korjuuseen kohteita esimerkiksi metsäteiden sekä peltojen reunoilta.

- Energiapuun kysyntä on normalisoitumassa Keski-Suomessa vuosien 2014-2015 vaikeiden vuosien jälkeen. Varastot ovat laskeneet ja nyt haetaan uutta tavaraa kuivumaan polttokautta 2018-2019 varten, toteaa Mhy Keski-Suomen johtaja Ilpo Pentinpuro.
Mhy Keski-Suomen kiinnostuksen kohteina ovat hakkuutähteet, nuoren metsän kunnostuspuu ja metsäteiden sekä peltojen reunoilta tulevat energiapuut. Esimerkiksi Sumiaisissa on parhaillaan käynnissä energiapuun korjuu metsätien varresta (kuvassa). Samalla giljotiinilla voidaan korjata pienpuuta myös peltojen reunoilta.
- Metsänomistajille ei ole luvassa mittavasti tuottoa, mutta näin kohteita saadaan kuntoon ja tuottamaan aikanaan enemmän tukkia, toteaa Mhy Keski-Suomessa energiapuun korjuusta vastaava korjuuesimies Tuomo Korhonen.

Jossain vaiheessa energiapuuta korjaamalla pystyttiin pelastamaan pahimpia, hoitamatta jääneitä ja jo riukuuntuneita nuoria metsiä.
- Kun nuoresta metsästä korjataan energiapuuta, on oikea tapa tehdä ensin ennakkoraivaus. Näin koneenkuljettaja näkee maaston ja korjuu onnistuu sekä teknisesti että järkevällä hinnalla, Korhonen muistuttaa.

Jos energiapuukohde löytyy, niin ota yhteys metsäasiantuntijaasi. Yhteystiedot >>