Toimialueet uudistuivat

Metsäasiantuntijoiden toimialueita uudistettiin tänä syksynä. Kunnan rajat eivät enää välttämättä rajaa alueita, vaan metsäasiantuntijoiden kulkusuunnat ja tasapainoiset asiakasalueet ovat olleet tärkeä lähtökohta muutoksille.

– Metsänomistajan ei tarvitse olla huolissaan, sillä vaikka alueet muuttuvat, oma asiantuntija on aina käytettävissä. Hänen lisäkseen metsänomistajan käytössä ovat yhden asiantuntijan lisäksi koko organisaatiomme osaaminen ja palvelut, Mhy Keski-Suomen myyntipäällikkö Sami Paananen muistuttaa ja viittaa esimerkiksi metsätilan omistusjärjestelyitä ja tila-arvioita hoitaviin asiantuntijoihin.

– Kannustan metsänomistajaa tuomaan rohkeasti esille omia ajatuksiaan ja toiveita. Siten voimme palvella parhaalla mahdollisella tavalla.

Metsäasiantuntijat kunnittain ja kyläkunnittain

Oma metsäasiantuntija auttaa sinua esimerkiksi puukaupassa, taimikonhoidossa, lannoituksissa sekä metsäverotuksessa. Kyselyiden mukaan oma metsäasiantuntija sekä erityisesti puukauppapalvelumme ovat arvostetuin jäsenetumme.

  • 1 Asko Heinonen 0400281664 Pihtipudas
    Pihtipudas länsipuoli; Hongonjoki, Hujakko, Seikka, Haaskanperä,  Kojola, Muurasjärvi, Junganperä, Alvajärvi, Eteläkylä, Saaninkylä, Seläntaus, Honkaranta, Lahdenkylä
  • 2 Hannu Aho 0407670161 Pihtipudas
    Pihtipudas itäpuoli; Elämäjärvi (itä), Peninki, Liitonjoki, Liitonmäki, Koivujoki, Korppinen, Harmaalanranta, Kärväskylä, Ilosjoki, Linnanperä, keskusta
  • 3 Oskari Kinnunen 0400257722 Kivijärvi, Kinnula
    Kinnula, Kivijärven puolelta Veitjoki, Lahdenperä, Risuperä, Hoikanperä, Puralankylä, Tiironkylä, Autionperä, Härkkämönperä
  • 4 Joni Saraste 0400345207 Viitasaari, Kivijärvi 
    Keitelepohja, Löytänä,Pasala, Muikunlahti, Taimoniemi,Kotvala,Kivijärven itäpuoli
  • 5 Laura Sippola 0400244669 Kannonkoski, Kivijärvi
    Kannonkoski, Kivijärven puolella Mustikkaperä, Saunakylä, Perkausperä, Penttilänkylä
  • 6 Jonne Hänninen 0400514066 Viitasaari
    Ilmolahti, Niinilahti, Pyydysmäki, Vuorilahti, Soliskylä, Huopanankoski, Keihärinkoski, Kennää, Valkeisjärvi
  • 7 Roope Haarma 0400345208 Viitasaari 
    Haarala, Kiminki, Kolkku, Kumpumäki, Kymönkoski, Mäntylä, Suovanlahti, Toulat
  • 8 Janne Löytöjärvi 0400343270 Saarijärvi
    Kalmari ja Kolkanlahti (13-tien länsipuoli), Lehtola, Mahlu (Myllymäentien pohjoispuoli), Pylkönmäki (Myllymäentien pohjoispuoli)
  • 9 Jukka Oittinen 0400343073 Saarijärvi
    Kekkilä, Rahkola, Linna, Ranta-Hännilä, Hännilä, Kolkanlahti, Kalmari
  • 10 Ilkka Sirviö 0400457739 Äänekoski, Saarijärvi
    Konginkangas sekä Saarijärvi: Peltokylä, Hirvaanmäki, Heinäpohja, Häkkilä
  • 11 Otto Halttunen 04008304383 Äänekoski, Konnevesi
    Saarikas, Vihijärvi, Sumiainen, Matilanniemi, Taipaleenkylä, Rautionmäki sekä Konnevesi: Pyhälahti, Särkisalo
  • 12 Mikko Pasanen 0403559409 Konnevesi
    Istunmäki, Sirkkamäki, Pukara, Hytölä, Hänniskylä, Tankolampi
  • 13 Jouni Salokivi 0400343319 Saarijärvi, Multia
    Lannevesi, Pajupuro, Leuhu, Konttimäki, Mahlu, Tarvaala sekä Multia: Nikara, Ahvenperä, Juurikkaperä 
  • 14 Jonne Pitkänen 0400722932 Äänekoski
    Kanta-Äänekoski, Suolahti sekä Sumiaisista Syvälahti ja Lohilahti
  • 15 Antti Kortteinen 0400201677 Multia, Saarijärvi 
    Multia: Väätäiskylä, Tarhapää, Soutujoki, Pökköperä, Kukko, Karhila, Sipilänperä, Linnankylä, Saraperä, Multia kk, Lauttaperä, Peurala, Sahrajärvi, Karhiperä sekä Saarijärvi: Kukko, Uusikylä, Pajukylä, Puolimatka
  • 16 Markus Laivamaa 0405260914 Uurainen, Saarijärvi
    Uurainen sekä Saarijärveltä Palsankylä 
  • 17 Markus Helander 0400542956 Keuruu
    Haapamäki, Riiho ja Pihlajavesi
  • 18 Kerkko Jalava 0408311857 Keuruu
    Jukojärvi, Keski-Keuruu, Liesjärvi, Pihlajavesi itäpuoli
  • 19 Emma Pappinen 0400549127 Petäjävesi, Multia
    Petäjävesi: Kuivasmäki, Heikkilänperä, Töysänperä, Kruununperä, Kumpu sekä Multia: Isojärvi-Kopola, Pirttiperä, Mannisperä
  • 20 Riikka Paananen 0400130191 Keuruu
    Ampiala, Asunta, Etelä-Keuruu, Huttula, Kaleton ja Valkealahti
  • 21 Jarmo Rovio 0400224848 Petäjävesi
    Jussilanperä, Metsäkulma, Vehkasuo, Kukkaro, Urria, Rautakylä, Pengerjoki, Pekkalanmäki, Koskensaari, Liisalanperä, Ylä-Kintaus

Pyydä metsäasiantuntijaasi ottamaan yhteyttä