Kysely: Metsänomistajat kaipaavat asiantuntijan tukea puukauppaan ja omistusjärjestelyihin

Puukauppa ja omistusjärjestelyt ovat ajankohtaisia teemoja myös tulevina vuosina. Tuoreen kyselyn perusteella lähes joka toinen vastaaja suunnittelee puukauppaa vuonna 2027, ja noin joka kolmas harkitsee omistusjärjestelyjä seuraavan kolmen vuoden aikana.
Tieto selviää kyselystä, jonka Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ja Päijänne toteuttivat yhdessä metsänomistajien illassa Laajavuoressa. Paikalle saapui noin 350 metsänomistajaa, joista 124 vastasi kyselyyn.
Varsinkin harvennushakkuu monen suunnitelmissa
Puukauppa on tavalla tai toisella ajankohtainen valtaosalle kyseleyyn vastanneista metsänomistajista. Vajaa puolet sunnittelee puukauppaa vuodelle 2027. Yleisin suunniteltu hakkuutapa on harvennushakkuu, jota suunnittelee lähes kolmannes vastaajista. Uudishakkuuta suunnittelee noin joka kymmenes metsänomistaja.
– On hieno huomata, että puukauppaa halutaan tehdä etenkin harvennuksista. Metsänhoidollisesti oikea ajoitus on kaikkein tärkein hakkuuperuste eli harvennuksia ei pidä lykätä, vaikka kuidun hinta ei enää olekaan viime vuosien poikkeuksellisissa lukemissa, iloitsee Mhy Päijänteen myyntipäällikkö Henri Mommo.
Moni metsänomistaja on kuitenkin vielä harkintavaiheessa. Peräti 33,6 prosenttia vastaajista ei vielä tiedä, tekeekö puukauppaa vuonna 2027. Tämä kertoo siitä, että merkittävä osa metsänomistajista tarvitsee ajankohtaista tietoa metsänsä mahdollisuuksista, puumarkkinasta sekä eri vaihtoehtojen vaikutuksista.
Vain viidesosa vastaajista ei suunnittele ensi vuodeksi puukauppaa.
Omistusjärjestelyjen tarve kasvaa
Kysely osoittaa myös, että omistusjärjestelyihin liittyville palveluille on selkeää tarvetta. Metsäomaisuuden siirtämiseen liittyvät kysymykset ovat yhä useamman metsänomistajan mielessä. Peräti 34,7 prosenttia vastaajista kertoo suunnittelevansa omistusjärjestelyjä seuraavan kolmen vuoden aikana.
Kiinnostuksen taustalla ovat erityisesti sukupolvenvaihdokset sekä muut metsätilan omistuksen siirtämiseen liittyvät ratkaisut. Vaikka puolet vastaajista ei tällä hetkellä suunnittele omistusjärjestelyjä, lähes 15 prosenttia ei vielä osannut ottaa asiaan kantaa.
Asiantuntijan tuki koetaan tärkeäksi
Kyselyn perusteella henkilökohtaisen metsäasiantuntijan palveluille on vahva kysyntä.
Kyselyn mukaan metsänomistajat arvostavat palveluissa ennen kaikkea vaivattomuutta ja asiantuntijan tarjoamaa tukea päätöksenteossa. Moni vastaaja kokee tärkeäksi, että käytettävissä on oma metsäasiantuntija, joka auttaa päätöksenteossa ja huolehtii käytännön järjestelyistä.
Puukaupan kilpailutus nähtiin tärkeänä keinona varmistaa puukaupasta saatava paras mahdollinen lopputulos. Avoimissa vastauksissa korostuivat hyvä palvelukokemus, sujuva asiointi sekä kilpailutuksen tuoma hyöty.
Tarve saada kokonaisvaltainen näkemys
Erityistä kiinnostusta herättivät puukaupan kilpailutus, taimikonhoito ja metsänlannoitus. Metsänomistajat eivät kuitenkaan hae pelkästään yksittäisiä palveluita, vaan kokonaisvaltaista kumppania metsänsä hoitoon.
Vastauksissa korostui halu saada kokonaisvaltaista neuvontaa metsänhoidon pitkäjänteiseen suunnitteluun.
– Metsänomistajan päätösten lähtökohtana on aina hänen omat tavoitteensa. Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijoiden tehtävä on tuoda päätöksenteon tueksi faktaa ja vaihtoehtoja niin puukaupassa kuin omistusjärjestelyissä. Olemme metsänomistajia varten, Henri Mommo muistuttaa.