OmaMetsä – uusi verkkopalvelu metsänomistajille

02.2.2021

OmaMetsä on metsänomistajan oma verkkopalvelu. OmaMetsässä voit jatkossa tarkastella omaa metsääsi, vaikka et omistaisi suksia. Tietojen tarkastelu käy kätevästi netistä, sillä Omametsä-palvelu avataan keväällä 2021.

Parasta nimeä palvelulle etsittiin nimikilpailun kautta

Metsänhoitoyhdistysten uusi verkkopalvelu on saanut nimen OmaMetsä. ”Parasta nimeä palvelulle etsittiin yhdistysten toimihenkilöille järjestetyn nimikilpailun kautta”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Juha Laitinen. ”Asiantuntijamme hoitavat päivittäin metsänomistajien metsiä. Katsoimme, että he ovat parhaat henkilöt miettimään uuden palvelun nimeä. Uusi palvelu on myös kanava metsänomistajien ja asiantuntijoidemme väliseen yhteydenpitoon”, Juha sanoo.

”OmaMetsä nousi ehdotusten joukosta selkeäksi voittajaksi. Etsimme nimeä, joka kuvaisi hyvin palvelua ja sen sisältöä. Mikäpä nimeksi sopisi paremmin kuin OmaMetsä, sehän palvelusta nimenomaan löytyy. Metsänomistajan oman metsän tiedot”, Juha sanoo ja jatkaa: ”Viime aikojen vilkkaana käyneessä metsäkeskustelussa on hyvä muistaa, että metsänomistaja on se henkilö, joka päättää metsiensä käytöstä. Nimi kuvaa hyvin myös metsänomistajan oikeutta päättää omista metsistään. Metsänomistaja käyttää ja hoitaa metsiään omien tavoitteidensa mukaisesti. Nykyinen metsälaki mahdollistaa monipuolisesti valinnanvaraa tavoitteisiin pääsemiseksi,” Juha muistuttaa ja jatkaa: ”Asiantuntijoiltamme metsänomistajat saavat tukea, neuvoja ja palveluja metsien hoitoon.”

Maailma digitalisoituu, niin myös metsänomistajat

”Metsänhoitoyhdistyksissä lähdettiin kehittämään verkkopalvelua, jotta voimme paremmin vastata metsänomistajien palvelutarpeisiin”, kertoo Petri Takalo, OmaMetsä-projektiryhmän puheenjohtaja ja Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja. ”OmaMetsän avulla yhteydenpito omaan mhy:hyn ja metsäneuvojaan tehostuu, kun metsänomistaja näkee palvelussa aina ajantasaisen tiedon metsistään ja yhteydenpitoa voidaan tehdä metsätietoon sidottuna. Palvelun kautta voi myös hankkia esimerkiksi taimikonhoitopalvelun taikka ilmoittaa havaitsemistaan metsätuhoista. Palvelun avulla opimme myös tuntemaan metsänomistajamme ja heidän metsänhoidolliset tavoitteensa aiempaa paremmin,” Petri lisää.

Verkkopalvelun kehitys on edennyt suunnitellusti

Yksi palvelun testaamiseen osallistuneista yhdistyksistä on Pohjois-Karjalan Metsänhoitoyhdistys. Yhdistyksen johtaja Harri Välimäki kertoo pilotin etenemisestä: ”Pilottikäytöstä on saatu hyvää ja tarpeellista palautetta ohjelman kehittämisen pohjaksi, mm. esitettäviin tietosisältöihin, karttojen toiminnallisuuksiin ja käytettävyyteen liittyen. Palvelua on kehuttu helppokäyttöiseksi ja selkeäksi.” Harri listaa innostuneena muutamia testaamisen yhteydessä saatuja palautteita:

  • ”Sivut ovat selkeitä ja niiltä löytää tarvitsemansa tiedot helposti.”
  • ”OmaMetsä tulee olemaan minulla käytössä.”
  • ”Olen paljolti ollut enempi paperiversio- ihminen, mutta aion opetella myös tätä sähköistä sähläämistä!”
  • ”Onpa helppokäyttöinen ja hyvä uusi palvelu, ensivaikutelma todella hyvä.”

”Pilottikäytössä on nyt ollut palvelun ensimmäinen versio ja siihen on tulossa vuoden mittaan paljon uusia ominaisuuksia”, Harri jatkaa.

Metsänomistajat saavat verkkopalvelun käyttöönsä keväällä 2021

Palvelun rakentamisvaihe jatkuu vuoden 2021 ajan. Rakentamisvaiheessa palveluun lisätään uusia ominaisuuksia. Metsänomistajat saavat uudet ominaisuudet käyttöön vaiheittain vuoden kuluessa. Palvelusta voi kehitystyön edettyä seurata muun muassa meneillään olevien hankkeiden tilaa. ”Palvelu on myös kehitysvaiheen jälkeen aktiivisesti kehittyvä”, Petri Takalo lisää.

OmaMetsästä löydät:

  • Metsätilasi tiedot
  • Puustotiedot
  • Arvion puuston arvosta
  • Peruskartan ja metsätilan ilmakuvan
  • Puun hintatiedot
  • Ajankohtaisia metsäisiä blogeja

OmaMetsässä voit:

  • lähettää viestin metsäasiantuntijoillemme.
  • ottaa yhteyttä, kun suunnittelet puun myyntiä.
  • pyytää tarjousta metsänhoitopalveluista, esimerkiksi taimikonhoidosta.
  • tutustua metsänhoitoyhdistyksen palveluihin.

Kun palvelu avataan, löydät sieltä ensimmäiseksi oman metsäsi tiedot. Palvelun rakentamisvaihe jatkuu vuoden 2021 ajan. Rakentamisvaiheessa palveluun lisätään uusia ominaisuuksia.

Tutustu OmaMetsä-verkkopalveluun osoitteessa: www.mhy.fi/omametsa