Metsä kasvaa koronasta huolimatta

20.3.2020

Suomi elää vahvasti metsästä. Kasvukausi käynnistyy pikkuhiljaa ja nyt on hyvä aika tarkistaa taimikot talven jäljiltä sekä suunnitella tulevat työt.

Tarkista taimikot ja suunnittele tulevat työt!
 

Nyt on erinomainen aika käydä tutkimassa, mitä metsässä on tapahtunut talven aikana. Metsissä on poikkeuksellisen vähän lunta ja ulkoilu on parasta terapiaa koronauutisten kyllästyttämille aivoille.  Luo taimikoihin yleissilmäys ja tutki mahdolliset lumituhot varttuneimmissa metsissä. Omat havainnot kannattaa kirjata ylös töiden suunnittelua varten ja laittaa toteutettavat työt kiireysjärjestykseen.
 

Metsurireservi odottaa jo pääsyä kevään töihin
 

Metsissämme on satojentuhansien hehtaarien hoito- ja harvennusrästejä ja myös tälle puulle on nyt kasvavaa kysyntää. Myös Kemera -varojakin on hoitotöihin tarjolla hyvin. Metsänomistajakunta voi omalta osaltaan taata, että metsureilla ja koneyrittäjillämme on töitä myös tällä tulevalla kasvukaudella ja välttyisimme näin tarpeettomilta lomautuksilta. Parasta lääkettä on, että metsissämme pyörii puukauppa ja metsänhoitotyöt mahdollisimman normaalisti ja sitä paitsi, metsä on koronavapaata vyöhykettä!
 

Porkkanoita taimikonhoitoon
 

Myös taimikonhoitokampanjamme etenee normaalisti aina 31.5. saakka. Mhy Keski-Savon arvonnassa taimikonhoitotyön kampanja-aikana tilanneet osallistuvat 500 euron arvoisen hoitobonusbonussetelin arvontaan. Seteli tulee käyttää taimikonhoitoon. Valtakunnallisessa arvonnassa arvotaan 10 kpl kylpylälomia. Arvonnasta lisää täältä!

Pidetään omalta osaltamme yhteiskunnan pyörät pyörimässä tästä poikkeustilanteesta huolimatta ja panostetaan aktiivisesti metsänhoitoon ja puukauppaan!

Ota yhteyttä omaan metsäasiantuntijaasi