MTK lähtee Finnpulp Oy:n osakkaaksi − päätöksen taustalla vahva luottamus biotalouden kasvuun

05.5.2015

MTK-TIEDOTE                                                                                                                            5.5.2015

MTK lähtee Finnpulp Oy:n osakkaaksi − päätöksen taustalla vahva luottamus biotalouden kasvuun

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK lisää sijoituksiaan suomalaiseen biotalouteen ja lähtee Finnpulp Oy:n osakkaaksi. Finnpulp Oy valmistelee Kuopioon 1,4 miljardin euron tehdasinvestointia havusellun ja muiden biotuotteiden tuotantoon. MTK:n ja kahden suomalaisen teollisen sijoittajan mukaantulo vahvistaa Finnpulp Oy:n hanketta, joka olisi Suomen historian suurin biotalousinvestointi.

− Päätöksemme taustalla on vahva luottamus biotalouden kasvuun ja Suomen metsäsektorin kilpailukykyyn, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

− Näemme, että globaalissa taloudessa tapahtuu merkittävä murros ja siirtyminen biotalouden aikaan. Maailma tarvitsee selvästi enemmän uusiutuvista luonnonvaroista kestävällä tavalla valmistettuja tuotteita. Tässä vallankumouksessa haluamme olla mukana, Marttila toteaa.

MTK näkee kasvun mahdollisuuksia suomalaisessa metsäteollisuudessa. Puuta on paljon reservissä, metsät kasvavat ennätystahtia ja alan osaamisemme on maailman kärkeä. Uudet investoinnit puuta käyttävään teollisuuteen kannustavat hyvään metsänhoitoon, tuovat työtä suomalaisille ja edistävät ilmastonmuutoksen torjuntaa.

− Puumarkkinoiden toimintaa on viime vuosina kehitetty määrätietoisesti. Sadattuhannet metsänomistajat ovat vastanneet haasteeseen ja markkinoilla on merkittävä puun ylitarjontatilanne. Uuden tehtaan puuhuolto ei siten ole ongelma, Marttila sanoo.

MTK uskoo, että uusi hallitus valmistelee selkeän ohjelman puumarkkinoiden varmistamiseksi myös tulevaisuutta ajatellen.

− Kun metsänomistajien sukupolvenvaihdoksia edistetään ja metsätilojen koko kasvaa maltillisesti, saadaan markkinoille lisää puuta Finnpulpin tehtaan tarvitsema määrä, Marttila sanoo.

MTK sijoittaa Finnpulp Oy:n osakepääomaan 500 000 euroa. MTK tekee päätökset lisäsijoituksista yhtiöön myöhemmin.

− Suomi tarvitsee puheiden sijaan tekoja. Sijoittajan näkökulmasta hanke on erittäin mielenkiintoinen, koska se on globaalissa mittakaavassa poikkeuksellisen kilpailukykyinen. Tämän mittaluokan teollinen hanke kestää erilaisia markkinasuhdanteita.  Investoinnissa yhdistyvät Suomen luontaiset vahvuudet, merkittävät mittakaavaedut sekä tehdasalueen tuomat kustannushyödyt, MTK:n talousjohtaja Heikki Laurinen sanoo.

 

Lisätietoja                   

Puheenjohtaja Juha Marttila, puh. 020 413 2340  

Talousjohtaja Heikki Laurinen, puh. 040 520 0260

 

--------------------------------------------------
Ystävällisin terveisin,
Klaus Hartikainen

viestintäjohtaja
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y.
PL 510, 00101 Helsinki
puh 020 413 2316
fax 020 413 2409
gsm 040 169 2060

e-mail: klaus.hartikainen@mtk.fi