Paikalliset jäsenedut

Mhy:n jäsenenä metsänomistaminen on helppoa:

Valtuuston vuodelle 2019 päättämän jäsenmaksun suuruus on perusmaksu 65 € + pinta-alamaksu 1 €/ha. Jäsenmaksu on korkeintaan 350 € (285 hehtaarin pinta-alalta). Yhteisomistuksilla on yksi jäsenmaksu. Henkilöjäsenmaksu on 50 % perusmaksusta eli 32.50 €/ha. Henkilöjäseneksi voivat liittyä yhteisomistusten osakkaat. Henkilöjäsen saa maksulla mm. mhy:n tiedotuslehdet ja MTK:n ja MHY:n yhteistyökumppaneidensa kanssa neuvottelemat jäsenedut.
Samalla Y-tunnuksella olevien mhy Kangasniemi-Pieksämäen jäsenyydet voidaan yhdistää, mikäli kumpikin puoliso hakee yhdistämistä mhy:n hallitukselta. Yhdistetyllä jäsenyydellä saa mhy:n vaaleissa yhden äänioikeuden. Jäsenmaksu muodostuu yhdestä perusmaksusta ja pinta-alaan perustuva maksu tulee kokonaismetsäpinta-alan mukaan.

Maksuton puunmyyntisuunnitelma

  • onnistunut puukauppa alkaa puunmyynnin suunnittelusta

Maksuton metsäsertifiointi, PEFC

  • Metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä metsäsi ovat sertifiointu.

Asiantuntemus

  • Sama tuttu metsäneuvoja hoitaa edelleen metsäsi, saat kaiken tarvittavan opastuksen, tarvikkeet ja palvelun yhdellä puhelinsoitolla. Kesäkaudella meillä on metsänhoitotöissä 40 metsuria.

 Luottamus

  • Puukaupassa meihin luotetaan - alueellamme yksityisen myymistä puista lähtee 70 prosenttia liikkeelle kauttamme.
  • Puukaupan kilpailuttaminen ja katkonta-aineisto ovat etuja, joita sinulle ei pysty tarjoamaan kukaan muu metsäalan toimija.
  • Mhy-kentällä on käytössään myös valtakunnallinen puumarkkinat.fi -palvelu.

 Kilpailutus

  • Jäsenedut tuottavat sinulle vuosittain satoja euroja. Pelkästään katkonnan vertailu voi tuottaa sinulle 10 euroa joka puukauppamotille!

Edunvalvonta

  • Mietityttävätkö kaavoitus, tuulivoima tai EU:n metsätaloutta koskevat päätökset? Näissä asioissa sinulla on mhy:n jäsenenä takanasi vahva edunvalvontaosaaminen.
  • Seuraamme ympäristö- ja kaava-asioita, joilla voi olla suoraa tai välillistä vaikutusta metsäsi käyttöön

Maksutonta neuvontaa

  • Asiantuntijamme vastaavat jäsenille metsänhoitoon ja -käyttöön liittyviin kysymyksiin
  • Uudelle metsänomistajalle maksuton maastokäynti metsäneuvojan kanssa
  • Järjestämme retkiä, koulutuksia ja maastotapahtumia
  • Jäsenemme saavat maksutta asiakaslehden kaksi kertaa vuodessa sekä lisäksi ajankohtaista tietoa sähköisissä uutiskirjeissä ja jäsenkirjeissä
  • Jäsenemme saavat Maaseudun Tulevaisuuden metsänomistajanumeron 4 kertaa vuodessa

Maksuton mobiilimetsäsuunnitelma

  • metsäsuunnitelma omaan älypuhelimeen tai tablettiin
  • vaatii mhy:n järjestelmässä olevan ajantasaisen metsäsuunnitelman
  • tarkat ajantasaiset maastokartat, ilmakuvat ja kiinteistönrajat koko Suomen alueelta
  • oman sijainnin tarkka gps-näyttö kartalla
  • kuviot ja kuviokohtaiset tiedot
  • jäsenen metsävaratiedot ovat vain jäsenen ja mhy:n käytössä, jos et halua jakaa metsävaratietojasi muiden tarkasteltavaksi
  • Mhy:n mobiilimetsäsuunnitelman kautta et ole sidoksissa johonkin tiettyyn puunostajaan, joka heikentää puukaupan kilpailuttamisen edellytyksiä vähentäen puukauppatulojen määrää.

Laadukkaat metsäpalvelut jäsenhintaan

  • Metsän uudistaminen, taimikonhoito, paikalliset luottometsurit
  • Puukaupan kilpailutus, puunhintatiedot, katkontavertailu, puunkorjuupalvelu
  • Metsätilan sukupolvenvaihdospalvelut
  • Tila- ja tuhoarviot, metsäsuunnitelma, metsävero- ja kausiveroilmoitus

Valtakunnalliset jäsenedut

LähiTapiola

LähiTapiola: 10 % alennus metsä- ja kotivakuutuksesta (edellyttää kokonaisasiakkuutta = Kotivakuutusta)

  • Metsävakuutuksesta 15 % alennus, jos asiakkaalla on vähintään 10.000 e sijoitus säästöhenkivakuutuksessa
  • Linkki LähiTapiolan sivuille

Metsälehti

Metsäkustannus tarjoaa Metsälehden määräaikaisen 12kk tilauksen jäsenhintaan 85,00 € (norm. 138 €) metsänhoitoyhdistysten jäsenille. Tilaus pitää sisällään Metsälehden ja Metsälehti Makasiinin, 23 numeroa vuodessa, sekä tilauskautena ilmestyvän Metsäverokirjan (arvo 29,00 €). Metsälehden tilaus on vähennyskelpoinen metsäverotuksessa. Tilaussivu www.edutjasenelle.fi/mhy

Maksutonta neuvontaa metsäasioissa

  • Puukaupan teon yhteydessä tietoa hinnoista ja paikkakunnan puumarkkinatilanteesta
  • Asiantuntijamme vastaavat jäsenille metsänhoitoon ja -käyttöön liittyviin kysymyksiin
  • Uudelle metsänomistajalle tarjoamme maksuttoman maastokäynnin metsäneuvojan kanssa

Maksutonta lakineuvontaa jäsenille

Lakiasiantuntijat antavat monipuolista jäsenten yritystoimintaan liittyvää opastusta ja neuvontaa. Jäsenmaksuun sisältyvänä lakipalveluna ongelmatilanteen vaatimat toimenpiteet arvioidaan sekä autetaan asian hoitamisessa eteenpäin.
MTK:n lakimiesten erityisosaamisalueet ja yhteystiedot >>

 

PEFC-metsäsertifiointi

Jäsenten metsät ovat mukana PEFC-metsäsertifioinnissa. Lue lisää metsäsertifioinnista!

MTK:n jäsenedut

  • Metsänhoitoyhdistysten jäsenet saavat myös keskusliitto MTK:n jäsenedut. Ne löytyvät osoitteesta www.mtk.fi/jasenedut

MTK:n jäsensivut

  • Nähdäksesi kaikki MTK:n jäsenedut, sinun tulee kirjautua sivuille. Mene osoitteeseen www.mtk.fi/rekisteroidy ja seuraa ohjeita.

Laadukkaat metsäpalvelut jäsenhintaan

  • Metsän uudistaminen, taimikonhoito, paikalliset luottometsurit
  • Puunmyyntisuunnitelma, puukaupan kilpailutus, puunhintatiedot, katkontavertailu, puunkorjuupalvelu
  • Tila- ja tuhoarviot, metsäsuunnitelma

Muut jäsenpalvelut

 

  • Metsänhoitoyhdistyksen jäsenlehti; Maaseudun Tulevaisuuden metsänomistajanumero 4 kertaa vuodessa (toimitetaan vain Suomen osoitteisiin).
  • Kursseja ja koulutusta, maastoretkiä, metsämatkoja ja tapahtumia sekä metsätaitokilpailuja
  • Paikallis- ja aluetasolla edunvalvonta: Seuraamme ympäristö- ja kaava-asioita, joilla voi olla suoraa tai välillistä vaikutusta metsäsi käyttöön