Hiilipalvelut

Metsänomistajana voit osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan entistä helpommin vahvistamalla hiilinieluja lannoituksen avulla. Hiilipalvelun tavoitteena on lisätä metsän kasvua ja hiilen sitoutumista kasvavaan metsään. Palvelu koostuu HiiliPlus+-sopimuksesta ja Hiiliplus-lannoituksesta. Metsän lannoituksella aikaan saadaan metsän lisäkasvu, jota ei tapahtuisi ilman sopimusta. Metsänomistajalle maksetaan korvaus hiilinielujen kasvattamisesta.

Kohde
Kasvatusmetsä
Pyydä tarjous
Hiilipalvelut

Puuston kasvu lisääntyy

Metsän lannoituksella puuston kasvua voidaan lisätä normaalista. Puuston kasvaessa ja järeytyessä myös tukkipuun, eli tavallisesti pitkäikäisissä ja pitkään hiiltä sitovissa tuotteissa käytettävän puumateriaalin, osuus kasvaa.

Kasvava metsä on merkittävä hiilinielu

Metsän kasvaessa myös hiilinielut vahvistuvat. Hiilipalvelun kautta metsänomistaja voi kasvattaa puustoon sitoutuvan hiilen määrää sekä osallistua oman metsänsä avulla ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Lisätuloa vaivattomasti

Hiilinielujen kasvattamisesta maksetaan metsänomistajalle korvaus. Oma metsäasiantuntijasi hoitaa sopimuksen yhteistyökumppanimme kanssa, hankkii lannoitteet ja hoitaa lannoituksen järjestelyt puolestasi. Yhteistyökumppanimme vastaa lisäisen hiilensidonnan markkinoimisesta ilmastoyksiköitä vapaaehtoisesti ostaville toimijoille.

Tilaa palvelu

Lähetä tarjouspyyntö

Pyydä tarjous sinulle sopivimmista palveluista ja toimenpiteistä. Tarjouksen pyytäminen ei edellytä jäsenyyttä.

Tilaa OmaMetsän kautta

OmaMetsästä tilaat tarvitsemasi palvelut helposti omasta Metsänhoitoyhdistyksestäsi. Voit myös kysyä lisää palvelusta omalta metsäasiantuntijaltasi.

Soita tai lähetä sähköpostia

eija.saariniemi@mhy.fi040 632 8137

Hiilensidonta kaupalliseksi

  • Koivikko

    Hiilestä kiinni -hanke

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistysten koordinoiman Kiertoajan pidennyksen ja lannoituksen tuottaman lisäyksen kaupallistaminen -hankkeen tarkoituksena on selvittää, miten metsänomistaja hyötyisi metsässään tekemästään ilmastotyöstä. Tavoitteena on kehittää hiilikorvaus- ja kauppajärjestelmä, jonka avulla voidaan vaikuttaa hiilensidonnan lisäämiseen sekä päästöjen vähentämiseen. Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuutta.

  • Usein kysyttyä Hiilipalvelusta

    Usein kysyttyä Hiilipalvelusta

    Valtakunnallinen

    Tältä sivulta löydät yleisimpiä Hiilipalvelua koskevia kysymyksiä vastauksineen.

Lue lisää Hiilipalvelusta

  • Metsänhoitoyhdistyksen Hiilipalvelut tarjoaa metsänomistajalle mahdollisuuden tienata metsänsä lisääntyneellä hiilensidonnalla.

    Hiilipalvelulla lisätuloa metsänomistajalle

    Hanna Yrjölä

    Hanna Yrjölä

    Valtakunnallinen

    Metsänomistajat ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä sekä ekosysteemipalveluiden taloudellisesta hyödyntämisestä. Nyt Metsänhoitoyhdistykset ovat vastanneet tähän huutoon kehittämällään Hiilipalvelulla, jonka avulla metsänomistaja voi laajentaa ansaintamahdollisuuksiaan samalla, kun kasvattaa hyvää.

  • Metsänhoitoyhdistyksen Hiilipalvelut tarjoaa metsänomistajalle mahdollisuuden tienata metsänsä lisääntyneellä hiilensidonnalla.

    Metsän kiertoajan pidennyksestä ja lannoituksesta vauhtia hiilensidontaan

    Valtakunnallinen

    Metsäalan toimijat ovat yhteistyössä tutkimassa mahdollisuuksia, miten metsänomistaja hyötyisi metsissään tekemästään ilmastotyöstä.

2023 © Metsänhoitoyhdistykset