Haemme lakimiestä

Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy on Suomessa toimivien metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n omistama palveluyhtiö, jonka perustehtävä on tuottaa palveluja omistajilleen.  Yhtiö on toiminut vuodesta 2002 lähtien, ja palveluksessamme on 10 toimihenkilöä.

Metsänhoitoyhdistyksiä on vuoden 2022 alussa 56, joiden palveluksessa on reilut tuhat toimihenkilöä, vajaa tuhat työntekijää ja lukuisa määrä urakoitsijoita. Yhdistysten yhteenlaskettu liikevaihto on n. 350 M€.

Mhy-kenttä sisältää myös metsätilat.fi-ketjun, johon kuuluu 7 alueellista kiinteistönvälitysosakeyhtiötä.

Haemme joukkoomme lakiasioihin perehtynyttä henkilöä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Sijoituspaikka tulee olemaan yhtiön toimisto Helsingissä.

Lakimies

Tehtävässä osallistut ensisijaisesti metsänhoitoyhdistysten ja kiinteistönvälitysyhtiöiden neuvontaan ja koulutukseen, sekä näiden edustajana mahdollisiin oikeusprosesseihin. Myös omaisuudenhallintapalvelujen tuottaminen pääkaupunkiseudun metsänomistajille kuuluu tehtäviisi. 

Olet etsimämme henkilö, mikäli olet tuloksellinen tiimipelaaja, oma-aloitteinen ja työn organisointi sekä suunnittelu sujuvat sinulta luontevasti. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot sekä suullisesti että kirjallisesti.

Tehtävän hoitamisen edellytykset:

  • oikeustieteellinen tutkinto
  • kiinnostusta metsäasioihin, sekä metsänomistuksen ja -käytön puolustamiseen
  • metsäasiakkaiden tarpeiden ymmärrystä
  • innostusta kehittää omaa osaamistasi

Tarjoamme haasteellisen ja monipuolisen työkentän, jossa pääset toteuttamaan itseäsi! Perehdyttäjänäsi toimii nykyinen, kokenut metsäasioihin perehtynyt juristimme.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jouni Tiainen, 0400 158 369.

Lähetä hakemus palkkatoiveineen viimeistään 15.12.2021 osoitteeseen https://jobs.toitasuomesta.fi/jobs/1430828-mhyp-oy-lakimies  ja liitä myös CV:si mukaan.