Ville sai kesätöitä Metsävisa-kilpailusta

17.6.2019

Ville Metsälä kesätöissä mhy Etelä-Savossa!

Metsävisa on valtakunnallinen yläkoululaisten metsätietokilpailu, johon on vuodesta 1982 alkaen osallistunut pitkälti yli miljoona suomalaista. Biologian ja maantieteen opettajat järjestävät Metsävisan omille oppilailleen. Kilpailutehtävät on tehnyt työryhmä, jossa on edustajia Biologian ja maantieteen opettajien liitosta ja Suomen Metsäyhdistyksestä. Tänä vuonna Metsävisa-metsätietokilpailu järjestettiin 7. helmikuuta. Metsävisaan osallistui noin 24 000 oppilasta lähes 350 yläkoulusta luokka-asteilta 7–9. Metsävisan finaali oli  Helsingissä 23.–24. toukokuuta. Finaalin kymmenen parasta visailijaa palkitaan rahapalkinnoin. 13–15 nuorelle arvotaan kahden viikon kesätyöpaikka oman paikkakunnan metsänhoitoyhdistykseen eli paikalliseen metsänomistajien yhdistykseen. MTK arpoi Metsävisan koulutason voittajien kesken 13 kahden viikon mittaista kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea. Jos voittaja ei halunnut osallistua arvontaan, mahdollisuus annettiin koulussa toiselle oppilaalle.  

Ville työskenteli kaksi viikkoa mhy Etelä-Savon Enonkosken toimipisteellä ja kertoo itse kuluneesta kahdesta viikosta:

Olen Ville Metsälä, 16-vuotias nuori Savonlinnasta ja olen ollut nyt kaksi viikkoa kesätöissä metsänhoitoyhdistyksellä Enonkosken toimipisteellä metsäasiantuntija Juho Antikaisen apulaisena. Olen ehtinyt tehdä mhy:n kesätöissä paljon kaikenlaista. Olen käynyt metsäkäynneillä ja nauhoittanut leimikoita. Olen oppinut käyttämään relaskooppia puun määrän mittaamiseen sekä hypsometriä puiden korkeuden mittaamiseen. Kävimme Juhon kanssa arvioimassa hirvituhoja taimikoissa, seurasimme taimikon istutusta ja tarkastimme taimien istutustiheyttä. Ehdimme myös käydä seuraamassa motoa leimikon parissa ja jälkeenpäin tarkistamassa urakoitsijan työnjälkeä.

Sain kesätyöpaikan palkintona yläkoululaisten metsätietoa mittaavassa kisassa, Metsävisassa menestymisestä. Olen oppinut paljon uutta metsänhoidosta ja metsistä viimeisen kahden viikon aikana ja olen hyvin kiitollinen, että sain tällaisen mahdollisuuden päästä hieman erilaisiin kesätöihin.

Uudet tiedot ja taidot tulevat varmasti käyttöön, sillä omistamme metsää ja harrastan isäni kanssa metsästystä ja metsänhoitoa. Nyt parin viime vuoden aikana raivausaha on jo alkanut tuntua aika tutulta omassa kädessä ja halua on pitää ”oma” metsä hyvässä kunnossa. Tulevaisuudessa haluaisinkin jatkaa tekemistä ja harrastuksia metsän parissa mahdollisimman paljon. Kannustan kaikkia, myös muita nuoria kokeilemaan metsän parissa puuhastelua ja nauttimaan luonnosta jokamiehen oikeuksien sallimissa puitteissa, sillä eipä sitä tiedä vaikka löytäisit itsesi joku päivä saamassa elantosi metsätalouden parissa.

Ville Metsälä