Metsäsuunnittelijan työpäivä -artikkeli

07.4.2021

Metsäsuunnittelijamme Heikki Mononen kertoo yhdestä marraskuisesta työpäivästään

Maanantaiaamu marraskuussa 2020
Kello herättää puoli kuudelta, ensimmäinen ajatus on keskivertoa raskaampi tympääntyminen. Herätys isänmaan aamunkoittoon marraskuun kaamoksessa ei ole hohdokkaimpia hetkiäni. Kupillinen valtiomiesluokan pannujauhatusta korjaa hiukan tilannetta. Koliikkiaikoina tarvittiin pannullinen espressoa suoraan suoneen. Aamupalaksi chef Heikki tarjoilee pikapuuroa ja Marskin arinaruisleipää paistetulla munalla. Energiaa löytyy lämpimän aterian verran. Tänään, jos kaikki ei mene putkeen, saattaa olla yksi vuoden kovimmista työpäivistä. Suljen jo etukäteen pois sen vaihtoehdon, että kesken kierroksen kierrokset alkavat tippumaan.

Työehtosopimuksen mukainen työaika ja kilometrikorvaukset alkavat kertyä klo 06.55 Ruislahden liikenneympyrästä. Olo on jo hyvä ja virkeä, eilinen kahviton kalsaripäivä on korjannut palautumista ja vireystilaa. Tänään ajan työkohteelle syntymäpitäjääni Savonrannalle. Matkaa kertyy toista tuntia suuntaansa. Savonrannan kirkonkylän jälkeen mieleen putkahtaa yleisönosastokirjoitus 20 vuoden takaa, joka meni kutakuinkin näin:

”Tiemestarille:
mikä se on se liima,
jolla tekohampaat kestää suussa,
ku Savonrannan ja Säimenen välilä tie on nii hampaala,
että täristää niinku piru kerjäläistä.”

Kirjoitus on edelleen ajankohtainen. Esimerkiksi Pirttimäentie Savonrannalla on huonoin ajamani päällystetty tie Suomessa. Ajokokemus on viihdyttävä ja ainutlaatuinen.

Työkeli on ollut rikki kaksi ja puoli kuukautta.
Olen kytännyt tälle tilalle pääsyä jo muutaman viikon. Taimikkotiloille on turha mennä sössimään märässä kelissä. Pakottavissa tilanteissa sateessa voi työskennellä, mutta se ei ole nopeampaa, tarkempaa, miellyttävämpää, eikä siitä makseta bonusta. Vihdoin perjantaina Foreca ja Ilmatieteenlaitos ovat yksimielisiä, tulee muutaman päivän poutajakso. Otan heti puhelun pääkaupunkiseudulle ja ilmoitan metsäsuunnitelman maastotyön alkavan maanantaina klo 8.00. Maanomistaja ei kykene hälytyslähtöön. Sovimme että aloitan yksin ja jätetään metsäkävely piikkiin, joka lunastetaan muutaman viikon kuluttua hänen tullessa rantamökille. Sillä reissulla hahmottelen jo tekeväni samalla suunnalla olevan toisen, pienemmän tilan. Näin saan työmaita ketjutettua järkevästi. Ratkaisussa ei ole kompromissia edes mausteeksi. Näillä isokuvioisilla taimikkotiloilla kyyti on kylmää, päivä pitkä ja monikaan metsäomistaja ei tuohon haasteeseen kykene vastaamaan. Muutaman viikon kuluttua metsäkävelyllä pystyn tarjoamaan hänelle pelkät tähtihetket, tiiviin paketin seuraavan 10 vuoden metsälliseen toimintaan. Samalla selvitän hänen toiveet ja tavoitteet palvelun suhteen.

Kahdeksan jälkeen parkitan auton, otan vielä kupillisen teetä ja laitan varustevyön lanteille. Tänään kävelen Aiglen kumppareilla, jotka ostin pari vuotta sitten, kostoksi. Nokialaisten laatu on takavuosista laskenut, ihan uusiakin kenkiä on pitänyt viedä takuuna vaihtoon. Muita kumiasusteita tai Gore-Texejä ei nyt poikkeuksellisesti tarvita, aurinko hiipii puitten takaa, on lievästi pakkasella ja maa kuurassa. Lähden liikkeelle minimivarustein. Edeltävinä viikkoina ja kuukausina olen tehnyt paljon maastohehtaareja sekä mitannut omavalvontaa. Työrutiini on rautaa eikä taimikkotilalla lisämittaaminen antaisi olennaista tarkkuuslisää mutta toimisi kyllä hyvänä työjarruna. Maastokone, relaskooppi, paperinen ilmakuva ja latvuspintamalli ovat mukana aina, sekä rusinapähkinäpussi. Teen ”avausviillon” tilan pohjoisrajalle rannan jyrkkään rinnemaastoon.

Ensimmäinen kuvio on muutaman vuoden ikäinen kuusentaimikko. Kaikki mitä on maahan pantu, näyttää olevan siellä edelleen. Tämä on nykyään tavallista, ollut jo siitä asti kun laikkumätästys tuli valtamenetelmäksi toistakymmentä vuotta sitten. Metsänuudistamisen laatu rehevillä mailla parani selvästi. Suosittelen perkausta ja annan sille kiireellisyyden 1. viisivuotiskaudelle.

Uuden työtilauksen saatuani tuskin koskaan lähden pilli päällä ja siniset valot vilkkuen kylille samana päivänä. Olen huomannut hyväksi käytännöksi huolellisen ennakkokuvioinnin toimistolla. Tämän mahdollisuuden käyttämällä maastotyön tuottavuus kohoaa kymmeniä prosentteja ja lopputuote on mahdollisimman virheetön. Ennakoinnissa hyödynnän kaiken saatavilla olevan aineiston. Hyödyllisiä tietoja ovat ainakin metsälakikohteet, suojeluaineistot, latvuspintamalli, ilmakuva, peruskartta, metsänkäyttöilmoitukset, vanha metsäsuunnitelma sekä mhy:n hankehistoria. Julkinen metsävaratieto eli Metsään.fi-palvelu on minun työssä useimmiten tyhjä veto. Ennen vuotta 2016 palveluun ladatut tiedot ovat vanhoja ja lähtötasoltaankin suurpiirteisiä.   Uudet laserkeilaukset ovat tuottaneet laadukkaampaa materiaalia, mutta nekään eivät ole sellaisenaan kelvollisia tarkkaan tila-arvioon tai metsäsuunnitelmaan. Kelpaavat kyllä maastokäynnille pohjatiedoksi, jos mitään parempaa ei ole. Tällä tilalla on, nimittäin 10 vuoden takainen metsäsuunnitelma. Sen on tehnyt tuttu suunnittelija, jonka työnjälkeen voin pääpiirteissään luottaa. Tilan vähäisille puustoisille kuvioille olen laskenut toimistolla uuden puuston hila-aineistosta. Tämä tarkentaa ja nopeuttaa työskentelyä maastossa. Tietyissä tilanteissa puustoarvio puoltaa, tarkistettavaa ja korjattavaa jää vielä.

Rannassa on 0,3 hehtaarin uudistuskypsä kuusikko. Stoalaisella tyyneydellä jätän sen lepokuvioksi. Ei ole järkevää hakata näin pieniä aukkoja ilman hyvää syytä ja lisäksi tämä kytkeytyy korjuuteknisesti viereiseen kasvatusmännikköön, koska sijainti on pahassa rinteessä. Mieluummin tehdään aukko joskus myöhemmin näille molemmille samaan aikaan. Liikun korkeuskäyrien suuntaisesti, näillä kymmenillä on jo oppinut poistamaan turhan ylös-alas-tunkkaamisen. Nyt on kuitenkin pakko ottaa vähän korkeutta lammen rannasta pois. Lammella on maaginen hetki; puolet on riitteessä, puolet vapaana. Kasvatusmännikkö on jaettu kahteen kuvioon. Ne ovat numeroiden valossa puustoltaan melko identtiset, ainoastaan 10 vuoden ikäero löytyy. Vastentahtoisesti jätän ne itsenäisiksi yksiköiksi. Kuviointiperiaatteeni on sellainen, että kuvion rajalle tullessa pitää näkyä selvä ero puustossa, maastossa tai käsittelyehdotuksessa. Mikäli näin ei ole, tulee harkita kuvioitten yhdistämistä. Näin toimien kuviokartasta saadaan selkeä, helppolukuinen ja käsittelyehdotuksista toteuttamiskelpoisempia.

Peränurkasta löytyy tilan ainut paha hoitorästi. Tämmöisiin paikkoihinhan ne tuppaavat jäämään, poissa silmistä, poissa mielestä. Harkitsen 20-vuotiaalle kuusikolle energiapuuhakkuuta. Pitkulaisen kuvion puolivälissä numerot alkavat olla verkkokalvolla ja luovun ajatuksesta. Tämä on luonnikkaampi hoitaa pitkäputkisella Huskilla. Energiaksi kelvollista hieskoivua oli vain kuvion päässä vähäinen määrä, sekin talvikorjuuta ja pitkän ajomatkan takana, puukaupallisesti ihan nollasavotta. Tilan rajakin on ummessa. Minua se ei haittaa kun suunnistan gps:llä, mutta omistajalle siitä voi aiheutua jatkossa ongelmia.

Vanhan metsäsuunnitelmatiedon mukaan seison männyntaimikossa. Silmät kertovat jotain ihan muuta. Mäntyjä on jäljellä vain näytekappaleet. Hankehistoriasta tiedän tässä käyneen hirvituhon. Hoitoehdotukseen siteeraan Kirvesniemen Harria: ”Kuunnellaan kun kunto nousoo”. Savonrannalla on yli 40 vuotta ollut yksi Etelä-Savon tiheimpiä hirvikantoja. Täällä jos männyn- tai koivuntaimikko ei onnistu ensimmäisellä yrityksellä, tuskin onnistuu toisellakaan. Lisäksi paikalle on syntynyt luontaista kuusentaimikkoa. Onhan se liian karulla kasvupaikalla, mutta näissä olosuhteissa se on katsottava kasvatuskelpoiseksi. Koska siihen ei ole euroakaan investoitu, niin pienempi kasvu on helpommin hyväksyttävissä.

Alkaa olla jo nälkä, vielä vähän, sitten lounastauko autolla. Aukon reunassa on kesän myrsky pyyhkäissyt kuusia pitkälleen. Näille annan korjuukehotuksen. Kuusituulenkaadot kannattaa korjata metsähygienian nimissä pois heti, vaikkei myyntitulo kattaisikaan korjuun kuluja. Muussa tapauksessa riskinä on, että kirjanpainajat alkavat keulimaan, hyppäävät eläviin pystypuihin ja sitten onkin edessä keskenkasvuisen kuusikon aukotus. Metsävakuutusta suosittelen kaikille. Asta-myrskyn jälkeen kirjanpainajista on tullut metsätalouden pahimpia vitsauksia. 90-luvulla näitä ei ollut missään, nyt on näytepuut joka tilalla. Keski-ikäisessä kuusikossa epäilen boorin puutetta. Runkomuoto on levoton ja oksikas. Lisämääreeksi laitan ”lievä”. Ei paljon käsi tärise, kun en tähänkään suosittele korjaussarjaa. Boorilannoitus vaikuttaisi nyt vain latvakuituun ja tyven  mutkat ei sillä oikene. Annetaan himon yltyä ja laukaistaan 20 vuoden kuluttua seuraavan istutuksen yhteydessä.

Metsäsuunnitelman ei ole tarkoitus olla mikään kitumisväline, jota tehdessä kärsitään maksimaalisesti. Siksi repustani löytyy ruokatermos. Tänään sinne on ladattu voimaruokaa; jauhelihaa ja makaronia. Vartalotyypiltäni olen geelimies. Ruumiini reagoi voimakkaasti hiilihydraattiin. Makaroniruualla tai muulla hiilihydraattipitoisella ravinnolla saan ihan olennaisesti lisää taistelukestävyyttä. Käytän auton lämpimäksi, syön ja sitten hämmennän vesitermoksesta murukahvit. Mikäs on kahvitellessa, kun radiosta kuuluu rappiollista länsimaista rytmimusiikkia. Perään korvapuusti, meillä ei lasketa. Joskus huonosti nukkuneena ja äärimmilleen rasitettuna olen ottanut pikkutirsat auton etupenkillä. Monestikaan urallani en ole oikeasti nukahtanut, mutta muutamankin minuutin vierailu unen ja valveen rajamailla muuttaa yön päiväksi. Jopa niin, että iltapäivän tunteina on tehty tulosta kokonaisen työpäivän edestä.

Ovi lukkoon ja alan jahdata tilan ”häntää”. Kävelen metsätien päähän, jossa annan korjauskehotuksen. Muutama kivi jyskää pohjaan, vesakko pyrkii tielle, puuautolle ei ole kunnollista kääntöpaikkaa ja murskettakin olisi hyvää ajaa, edes vähän. Kevyellä välikorjauksella tästä saisi uuden veroisen. Tilan hakkuumahto on niin pieni että tuskinpa omistaja on tähän kovinkaan motivoitunut.

Aution pihan lähellä tulee ihan puskista pellon metsitys. Otan uuden kuviorajan kiinni gps:llä samalla varoen askeleitani. Saksalaiset kun lähtivät Lapista, niin jättivät miinoja, mutta kun savolainen lähtee, niin se jättää kaivon ilman kantta. Näitä löytyy edelleen, tosin ei tällä tilalla. Elämä jatkuu.

Turvemaa on aina tiineenä. Näkyy olevan. Vanha karu viljelyssuo kasvaa harvaa koivikkoa ja mäntyä, alle nostaa kuusialikasvosta. Nyt ei ole aihetta toimenpiteisiin, mutta 2030 jälkeen tässä olisi tarpeet jatkuvaan kasvatukseen, ehdolla että omistaja siunaa sellaisen, nyt vielä poikkeuksellisen toiminnan.

Aurinko menettää korkeutta, kun tulen autolle. Kuviolistan päiväyksistä tarkistan, että jokaisella metsikkökuviolla tuli käytyä. Mahdolliset väliin jääneet on nyt helpompi paikata kuin kaupunkitoimistolla. On ihan pakko ottaa vähän palasta ennen kuin jaksan lähteä paluumatkalle kaupunkiin. Sports Trackeriin kertyi tänään metsässä kävelyä 9 kilometriä. 50 hehtaarin tilalle se oli odotettua vähemmän. Selkeä, hyvin hoidettu ja isokuvioinen tila helpotti minun urakkaa suuresti. Silkasta uteliaisuudesta löin viime vuoden työliikunnat Exeliin. Lumikenkäilyä, metsäsuksilla hiihtoa ja kävelyä kertyi yli 900 km. Ei siinä isosti muille liikuntaharrasteille jää tilaa, ehkä pitemmillä lomilla. Nuori ihminen juo aamulla tuoremehun ja on palautunut. Nyt tarvitsen ihan oikeita lepopäiviä ja viikkojakin väliin. Kello on armoton, 154 kilometrin autoilun ja 9 työtunnin jälkeen työpäivä päättyy taas siihen samaan liikenneympyrään.