Metsäiltamissa Puumalan Pistohiekalla oli lämmin tunnelma
etela-savo
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon 10-vuotista taivalta juhlistaneet Metsäiltamat vietettiin to 26.6. Puumalan Pistohiekalla. Juhlavieraita paikalle saapui miltei 600.
Johtaja Petri Pajunen avasi tilaisuuden, jonka jälkeen hallituksen pj. Kaisa Ralli piti tervetulopuheen muistuttaen metsänhoitoyhdistyksen merkityksestä ja sen tarjoamista palveluista kerraten samalla Mhy Etelä-Savon syntyhistoriaa.
Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas piti keskustelua herättäneen puheenvuoron metsistä ja ilmastonmuutoksesta.
MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola toi esille MTK:n ja Metsänhoitoyhdistysten yhdessä tekemää metsänomistajien edunvalvontaa ja sen merkistystä aina kannosta Brysseliin saakka.
Ihana Heidi Pakarinen tanssitti juhlaväkeä pimenevään iltaan.
Ilmatieteenlaitokselta tilattu poutasää kruunasi arvokkaan juhlaillan. Illan tunnelma oli samoin kesäisen lämmin. Mukavat ihmiset, mielenkiintoiset juhlapuheet, hyvä ruoka, makoisa mansikkakakku sekä perinteiset metsätanssit tekivät illasta mieleenpainuvan juhlan. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille!
Yhteistyökumppaneina juhlassa mukana olivat Metsäkeskus, Suur-Savon Osuuspankki, TeMePa ja FinForelia.
Ajankohtaista
Tavoitteet selväksi – haluatko varmistaa metsäsi kasvun ja elinvoimaisuuden?
Etelä-Savo
Oikein ajoitetut metsänhoitotoimenpiteet ovat oleellisessa roolissa metsän hyvän kehityksen kannalta. Niiden merkitys korostuu erityisesti puuston kehityksen alkuvaiheessa, sillä taimikon ja nuoren metsän hoidolla luodaan perusta puuston myöhemmälle kehitykselle kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.
Iloista väriä muokkaustyömaalla – Metsätyö Mannisen pinkki kaivuri saa hymyn huulille
Etelä-Savo
Kangasniemen suunnalla metsässä liikkuva ei ole voinut olla huomaamatta iloisen väristä maanmuokkauskonetta. Metsätyö Mannisen pinkki kaivinkone on herättänyt huomiota kylillä ja saanut monen suupielet nousemaan hymyyn. Koneen puikoissa työskentelee kuljettaja Anu Huiskonen, jolle metsätyö on muodostunut aidoksi kutsumukseksi – vaikka alku olikin kaikkea muuta kuin suunniteltu.
