Lasten – ja nuortenkoti Kuutti Savonlinnassa valmistautuu joulun viettoon – Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ja East Volley järjestivät nuorille kuusikätköilyn

etela-savo

Lasten- ja nuortenkoti Kuutissa valmistaudutaan joulun viettoon. Siellä, kuten jokaisessa kodissa, joulukuusi tuo tullessaan joulun. Joulupuun voi ostaa kuusikauppiaalta tai käydä kaatamassa sen itse metsästä. Tällä kertaa kuuttilaisten kuusen hankintareissu oli kuitenkin jotakin ihan muuta.

Kännyköiden avulla kuusien jäljille

Mhy Etelä-Savo ja East Volley järjestivät joulun alla hyväntekeväisyysmielessä kuusikätköilyn yksinoikeudella vain Kuutin etsijöille.

Kuusen etsintään nuoret lähtivät osastoittain yhdessä ohjaajiensa kanssa. Ensimmäisenä kännyköihin ladattiin sovellukset etukäteen toimitettujen karttakoordinaattien paikantamiseksi. Pienen tuumailun jälkeen päätettiin yhdessä, mihin suuntaan auton keula käännetään ja kun yhteisymmärrys tästä oli saavutettu, joulukuusen haku saattoi alkaa.

Karttakoordinaattien osoittamien kohteiden lähestyessä jalkauduttiin maastoon. Hämärän laskeutuessa loppumatka sujuikin haastavimmissa olosuhteissa taskulamppujen valossa.

Ilman suurempia kommelluksia kätketyt kuuset paikallistettiin. – Kuuset olivat sopivan haastavissa paikoissa, mutta kuitenkin hyvin löydettävissä, viestittivät etsijät maastosta.

-On hienoa, että nuorillemme tarjottiin tällainen ainutlaatuinen kokemus näin joulun alla. Se tuo yhteisöllisyyden tunnetta nyt ja luo lämpimiä joulumuistoja tulevaisuuteen elämän varrelle, kiittää Lasten- ja nuortenkodin palveluesihenkilö Aija Silfsten.

Mhy Etelä-Savo ja East Volley lahjoittivat kuuset hyvään tarkoitukseen

Savonlinnan East Volley juniorit ry toimii aktiivisesti lasten liikunnan edistämisessä Savonlinnan talousalueella. ”Iisti” lähtikin mielellään mukaan tuottamaan iloa lapsille.  

-East Volley ja Mhy Etelä-Savo haluavat yhdessä lahjoittaa joulukuuset Lasten- ja nuortenkoti Kuuttiin ja toivottaa yhdessä hyvää ja rauhallista Joulumieltä kaikille, toivottavat East Volleyn puheenjohtaja Pekka Mäkinen ja Mhy Etelä-Savon asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö

-Hyvinvointialue Eloisan tiukka taloustilanne on karsinut monia asioita, kun määrärahoja on pienennetty. Myös joulunviettoon valmistaudumme pienellä budjetilla. Hienoa, että Mhy Etelä-Savo ja East Volley yhdessä lähtivät mukaan tuomaan jouluiloa Kuutin väelle. Hyvälle joulumielelle tästä kyllä tulee itsekin, sanoo Aija Silfsten Kuutista.

Paikallinen joulukuusi on ekoteko

– On hienoa, että perinteitä vaalitaan ja metsästä käydään aatoksi aito luonnonkuusi, mutta joulukuusen hakeminen metsästä ei kuulu jokaisenoikeuksiin, muistuttaa Mhy Etelä-Savon asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö. Kuusen kaatamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Usein hyvä vaihtoehto on ostaa aito, suomalainen joulukuusi, joka varmasti tuo aidon tunnelman joka kotiin, hän jatkaa. – Lähellä kasvatettu kotimainen kuusi on myös ekologinen valinta!

Eloisan Lasten- ja nuortenkoti Kuutti Savonlinnassa tarjoaa lastensuojelun avohuollon ja sijaishuollon palveluja . Kuutissa toimii kaksi seitsemän paikkaista osastoa, jotka tarjoavat ympärivuorokautista hoitoa 0-17-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Mhy:n Kai Nenonen kävi kätkemässä kuuset metsään etsijöitä varten. Kuva Kai Nenonen
Palkkioksi nuoret saivat kuusen lisäksi myös pienen yllätyslahjan.
Kuutin koristeltu kuusi luo tunnelmaa. Kuva Aija Silfsten.

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vahvistaa metsänomistajan asemaa – edunvalvonta uudelle tasolle

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vahvistaa metsänomistajan asemaa – edunvalvonta uudelle tasolle

    Etelä-Savo

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vie edunvalvonnan uudelle tasolle uudistamalla vuoteen 2028 ulottuvan strategiansa. Tavoitteena on vahvistaa metsänomistajan asemaa ja tuoda edunvalvonnan hyödyt entistä näkyvämmiksi ja mitattavammiksi.

    Lue lisää
  2. Metsään voi sijoittaa muutenkin kuin ostamalla sitä lisää - metsänlannoituksella metsä kasvuun

    Metsään voi sijoittaa muutenkin kuin ostamalla sitä lisää - metsänlannoituksella metsä kasvuun

    Etelä-Savo

    Etelä-Savoon on saatu runsaasti puukauppatuloja viime vuosina. Sijoitus takaisin omaan metsään on metsärahoille erittäin hyvä vaihtoehto. Metsänlannoitus on metsänhoidollinen toimi, jonka seurauksena metsätilasi arvo ja tuotto kasvavat.

  3. Työharjoittelusta hyvät opit tulevaisuuden metsäammattilaisuuteen

    Työharjoittelusta hyvät opit tulevaisuuden metsäammattilaisuuteen

    Etelä-Savo

    Kesän -25 toimihenkilöharjoittelija Aino suosittelee lämpimästi kesäharjoittelua Mhy Etelä-Savossa kaikille alan opiskelijoille!