Kilpailua vai sopimusasiakkuutta?

06.9.2018

Puumarkkinoilla on hyvä vire. Kaikilla puutavaralajeilla on kysyntää ja kauppa käy. Hyvä niin. Metsissä riittää puuta ja erityisesti nuorissa metsissä on patoutunutta hoitotarvetta ja hakkuurästejä. Markkinatalouden logiikan mukaisesti puun kantohintakin on kohonnut kysynnän kasvaessa.

Markkinat eivät kuitenkaan toimi täydellisesti. Suomessa on kymmeniä tukkipuun, mutta vain kolme kuitupuun jalostajaa. Nämä kolme suurta ostavat yli 80 prosenttia kotimaisesta puusta. Ne tekevät ennätyksellisiä tuloksia kvartaalista toiseen kuitupuun jalostuksella. Puukaupan ylläpitämiseksi niillä on varaa nostaa tukin hintaa ja ajaa tukkia tarvittaessa sellukattilaan, kunhan hakkeen ja kuidun hinta ei nouse liikaa. Alhaalla pidettävä kuitupuun hinta ja koko ajan kallistuvat metsänhoitokustannukset ovat kuitenkin metsäalan tikittävä aikapommi.

Vahvan markkinavoiman pönkittämiseksi taistelu metsänomistajien sieluista tuntuu vain kasvavan puun kysynnän kasvaessa. Tasettaan vahvistaneet metsäjätit pyrkivät saamaan entistä useamman metsänomistajan suoraan sopimusasiakkaaksi omaan talliinsa. Tavoitteena on saada metsänomistajan kanssa yhden luukun asiakkuus, jossa ei kilpailuteta puukauppoja eikä suoriteta puun katkonnan valvontaa. Sopimusasiakkuuden porkkanaksi tarjotaan erilaisia bonuksia, takuuhintoja ja kytkykaupankaltaisia etuja metsänhoitotöistä.

Sopimusasiakkuuden helppoudella ja vaivattomuudella on kääntöpuolensa. Takuuhinnoittelu on rakennettu sitä varten, että nousevan kysynnän tilanteessa sillä voidaan jarruttaa puun hinnan kohoamista. Jos liian moni metsänomistaja sitoutuu sopimukseen, ei puun hinta nousekaan, kun kilpailutettavaa puuta ei tarvitse ostaa riittävän merkittäviä määriä. Puukauppansa kilpailuttava metsänomistaja huolehtikin koko metsänomistajakunnan puolesta puun hinnasta.

Bonusten ja takuuhintojen hyöty saattaa hukkua moninkertaisesti katkonnan epäonnistumiseen. Tukkipuusta saatetaan maksaa jopa 3,5 kertaa kuitupuuta parempaa hintaa. Siksi puukaupan onnistuminen ratkeaakin entistä useammin kilpailutuksen yksikköhintojen sijasta vasta katkonnan jälkeen. Jokainen leimikko on yksilöllinen ja jokaisella ostajalla on omat, vaihtelevat mitta- ja laatuvaatimukset. Sopimusasiakas on yhden ostajan katkonnan varassa ja kovin harvoin sopimusasiakkaan puunkorjuuta valvoo myyjän valtuuttama ammattilainen. Välillä tienvarsissa näkeekin sellaisia kuitupuukasoja, että hirvittää metsänomistajan puolesta. Silloin puukaupan kylkijäisinä tulleille bonustaimille on tullut kovin kallis hinta.

Ostajat voivat tarjota metsänomistajalle myös metsäsertifiointia. Tällöin kannattaa muistaa, että metsä on sertifioitua vain, kun puuta myy sertifioinnin tarjonneelle taholle. Metsänhoitoyhdistyksen PEFC-ryhmäsertifiointi on ostajasta riippumaton.

Metsänhoitoyhdistyksen tärkein puumarkkinaedunvalvontatuote on valtakirjakauppa. Valtakirjaleimikko kilpailutetaan kaikkien alueen puunostajien kanssa siten, että myös puun katkontaennuste otetaan huomioon. Valtakirjalla puun myyminen tai metsien hoidattaminen on ihan yhtä vaivaton kuin sopimusasiakkaan suora puukauppa oman firmansa kanssa. Valtakirjan allekirjoitus riittää. Valtakirjakauppa onkin erityisen hyvä kauppatapa etämetsänomistajalle tai muutoin sellaiselle metsänomistajalle, joka ei kykene itse suorittamaan kojuun- ja katkonnanvalvontaa.

Metsänomistajan omaa harkintaa ja päätöstä pitää silti aina kunnioittaa. Oman metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä sopimusasiakkuuteenkin päätynyt metsänomistaja on sen edunvalvonnan piirissä jota metsänhoitoyhdistykset ja MTK tekevät kunnissa, maakunnissa, Helsingissä ja kansainvälisesti. Paljon on vahdittavaa ja korjattavaakin, mutta moneen asiaan on saatu vaikutettua puun juurelta Brysseliin saakka.


Mikko Tiirola
Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK r.y.