Ota yhteyttä metsäasioissa!
- Metsäasiantuntija Kirsi Niemelä
Kuka olet?
Olen Kirsi Niemelä ja toimin metsäasiantuntijana Haukivuoren toimistolla. Sijaistan puolen vuoden ajan Ukkosen Jyrkiä hänen ollessa vuorotteluvapaalla. Valmistuin viime vuoden lopulla metsätalousinsinööriksi Xamkista Mikkelistä. Viime kesänä tein harjoittelun metsänhoitoyhdistyksellä ja viihdyin työssäni hyvin.
Virallisesti asun Suonenjoella, mutta ainakin kesäisin olen paljon Joroisissa. Joroisissa meillä on maa- ja metsätila. Harrastan liikkumista kävellen, hiihtäen, pyöräillen tai sitten käyn uimahallissa vesijuoksemassa. Marjastan mielelläni talveksi marjoja ja sieniä kerään muiden syötäväksi.
Mukavinta työssäsi?
Minusta on mielenkiintoista kohdata työssäni erilaisia metsänomistajia. Metsänomistajien kanssa on mukava kulkea metsissä, ja samalla tutustun heihin ja heidän tarpeisiinsa metsiin liittyen. Työt metsänhoitoyhdistyksessä ovat monipuolisia ja vaihtelevia ja koskaan ei ole kahta samanlaista päivää. Yleensä pyrin siihen, että osan päivästä olen maastossa ja osan toimistolla.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Vuosien varrella on metsissä tullut liikuttua paljon, mutta jotenkin siihen ei kyllästy. Viime vuosina on tullut käytyä retkeilemässä muutamissa kansallispuistoissa, ja ne ovat olleet hyvin antoisia retkiä. Viimeisin retki oli viime vuoden elokuussa Pyhä-Luoston kansallispuistoon ja sieltä erityisesti mieleen on jäänyt nouseminen Noitatunturille.
Ajankohtaisvinkit metsänomistajille? Metsänomistajia muistuttaisin, että nyt olisi hyvä aika käydä tarkistamassa viime kesänä istutetut taimikot. Voi olla, että rehevimmillä kohteilla olisi jo tänä kesänä tehtävä heinäystä. Lisäksi nyt on nähtävissä ovatko taimet selvinneet viime talvesta ja olisiko täydennysistutuksille tarvetta.
Soitellaan!
Kirsi Niemelä
Metsäasiantuntija (sijaistaa Jyrki Ukkosta 31.10.2023 saakka)
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta
p. 050 343 5046
kirsi.niemela@mhy.fi
Haukivuoren toimisto
Keskustie 54
51600 Haukivuori
Toimialue: Kantala,Tuliniemi, Pohjalahti, Kurkisensaari, Asemankylä, Moilala ja Pitkäaho