Muista käyttää osa puukauppatuloista metsänhoitotöihin ja metsän kasvun parantamiseen!

- Hannu Tiusanen, erityisasiantuntija, metsäsuunnittelu

Kuka olet?

Olen Hannu Tiusanen, kotoisin Haukivuoren Kantalasta. Toimenkuvaani kuuluu metsäsuunnittelu, arviot ja Pieksämäen kaupungin metsäasioiden hoito. Lisäksi tulee tehtyä siinä ohessa vanhasta kokemuksesta SPV-neuvontaa, luovutusasiakirjoja ja kaupanvahvistuksia. Valtaosan työurastani (1985 alk.) olen tehnyt metsäkeskuksessa ja siitä erkaantuneessa liiketoimintayksikössä. Edellisen työpaikan aikana suoritin LKV-tutkinnon ja ehdin toimia joitakin vuosia muun työn ohessa myös kiinteistönvälittäjänä. 

Olen toisen polven metsäammattilainen. Kymmenvuotiaana piti aloitella jo pellonmetsitystaimien heinimiset. Isän maksama taksa oli 20 penniä/laikku. Perikunnan jäsenenä minusta tuli metsäomistaja jo 25-vuotiaana ja seuraavana vuotena ostettiin veljeni kanssa enon osuus metsäyhtymästä. Tulla metsäomistajaksi nuorena, on ollut hyvin opettavaista ja on saanut toteuttaa omia näkemyksiä ihan sahan kanssa. Nykyään vähän huvittaa tämä rummutus sekapuustoisuudesta, kun se ollut itselle arkea jo vuosikymmenet.

Kiviaita omassa metsässä.  Kuva: Hannun kotialbumi.

Harrastuksiini kuuluu nykyään lähinnä suunnistus, hiihto, metsähoito ja lastenlasten kanssa pelailu. Nuorempana palloilulajit olivat pääosassa. Lasten ja nuorten urheiluohjailu alkoi jo 15-vuotiaana, kun pidimme veljeni kanssa kylällä 6-7 -vuotiaille jalkapallokoulua. Sen jälkeen on tullut oltua maalla asumisvaiheessa mm. kylän urheilukerhon vetäjänä, seuratoiminnassa jalkapallo- ja lentopallojunnujen valmennustehtävissä. Valmennushommat päättyivät Tsempin A-tyttöjen ja naisten 2-sarjajoukkueen valmennukseen toisen mhylaisen kanssa, niin alas oli Pieksämäen lentopallokulttuuri jo vajonnut. Nykyään toimin vuorostaan aktiivisesti suunnistusseura Savon Suunnassa. Jukolan Viestin olen tämän kesän jälkeen juossut jo 38 kertaa.  

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen?

Keväästä 2017 asti olen ollut MHY:n palveluksessa, kun edellinen työnantaja teki ns. "karhunpalveluksen" ja lomautti lähes koko kenttähenkilöstön. Ilmoitin samoilta istumilta KG-PMK MHY:n toiminnanjohtajalla, olevani vapaana, jos ois tarvetta. Viikko siitä, niin puhelin soi ja pääsin "harjoittelijaksi" Pieksämäelle ja syksystä sitten jo vakinaisemmin töihin. Kumpikaan osapuoli ei ilmeisesti katunut päätöstä.  Edellisestä työpaikasti "toin myös mukanani" Pieksämäen kaupungin metsäasiat mhy:lle takaisin. 

Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Tyypillistä työpäivää ei onneksi ole. Toimisto- ja maastotyötä voin rytmittää aika hyvin kelien, tarpeen ja päivän "kunnon" mukaan. Kesäkautena maastotyö on valtaosin suunnittelu/arviointityötä, loppusyksystä ja talvella Pieksämäen kaupungin hakkuu- ja hoitokohteiden suunnittelua. 

Mukavinta työssä on työkaverit ja tietty vapaus. Luonteeltani olen joukkuepelaajatyyppi, vaikka tykkäänkin iän karttuessa enemmän "yksilöurheilusta".  Erilaisten asiakkaiden kohtaamiset ja vapaus suunnitella työpäivänsä itsenäisesti on arvo, jota ei monissa työpaikoissa ole. Työhän on pitkälti ihmisten asioiden hoitoa. Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu, kuunneltava enemmän, kuin puhuttava. 

Kaupungin metsäasioiden hoito on työstäni ehken nyt mielenkiintoisinta, vähän kuin hoitaisi omaa metsäänsä. Pitkä työura tekee sen, että tilojen rajatkin löytyvät jo tarvittaessa haistamalla.

Tervaskanto Pieksämäellä. Kuva Hannun kotialbumi.

Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Mieleenpainuvimmat metsäkokemukset taitavat liittyä Jukolan Viesteihin. Nuorempana suosikkiosuuteni oli 12-14 km pitkä 3. osuus. Lähtö oli yleensä kesäyön hämärissä klo 3 jälkeen otsalampun kanssa. Viileähkön kesäyön valkeneminen metsän tuoksuineen ja matkan edetessä kisakeskusta kohden on aika elämyksellinen hetki. Päälle tietysti uupuneena 2-3 tunnin suunnistuksesta telttasaunaan herra Sandelsin kanssa kruunaa elämyksen ja rasituksen.

Opiskeluaikana oltiin joka kevät mukana Enson kulotuksissa Pohjois-Karjassa, Enossa. Meidän kurssi jäi aina yövahtiin. Koko yö meni valvoessa, sammutellessa pesäkkeitä yms. Puolilta öin haettiin lisäevästä kyläkaupasta. Kauppias vaan toivotteli meille, "tulkaahan myöhemmällä uuvestaan, jos tarvetta".

Ajankohtaista metsässä juuri nyt? Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Nyt kun puukauppa käy hyvin, kannattaa muistaa säästää 15-20 % tuloista hoitomenoja varten.  Maastotarkastettu metsäsuunnitelma on edelleen hyvä väline metsänomistajille ja se kannattaa uusia riittävän usein ja esitellä sitä jälkipolvelle. Heidät kannattaa tutustuttaa metsään ja sen moniin erilaisiin mahdollisuuksiin. Moni mielellään näkisi, että metsä säilyisi suvussa, joten siihen kannattaa panostaa ajoissa ja ottaa asia puheiksi mieluimmin liian aikaisin, kuin myöhässä.

Suunnitellaan yhdessä!

Hannu Tiusanen
Erityisasiantuntija metsäsuunnittelu
Metsäsuunnitelmien laadinta ja päivitys, metsäarviot, kaupanvahvistaj
a
040 480 2360
hannu.tiusanen@mhy.fi

Pieksämäen toimisto
Seunalantie 1
76850 Naarajärvi

Toimialue: Pieksämäki

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset