Jouni Tiainen siirtyy uusiin tehtäviin

18.5.2017

Jouni Tiainen on valittu metsänhoitoyhdistys omistaman Metsänhoitoyhdistysten palvelu Oy:n toimitusjohtajaksi kesäkuusta alkaen. MHYP vastaa metsänhoitoyhdistysten palveluiden kehittämisestä sekä yhteisistä hankinnoista ja markkinoinnista.

Uuteen työsarkaan Jouni tarttuu innolla ja pitää tehtyä työtään eteläkarjalaisen metsänomistamisen eteen palkitsevana:

"Aloitan kesäkuun alussa uusissa tehtävissä Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Osakeyhtiön toimitusjohtajana. Tuotamme palveluksia nimemme mukaisesti koko Suomen yhdistyskentälle, ja myös pääkaupunkiseudun metsänomistajille. Toimistomme sijaitsee Helsingissä ”Maalaistentalossa”, osoitteessa Simonkatu 6. Kuluneet kolme vuotta Mhy Etelä-Karjalan palveluksessa ovat tarjonneet monipuolisen tehtäväkentän. Kosketukseni metsänomistajiin päin on liittynyt lähinnä sukupolvenvaihdoksiin ja muihin omaisuudenhoitopalveluihin. Näissä asioissa kannattaa ensi vaiheessa kääntyä kiinteistönvälittäjä Erkki Kivistön (puh. 0400 158 082) puoleen. Toivotan kaikille metsänomistajille ja sidosryhmille hyvää alkavaa kesää ja menestyksellistä metsätaloutta."