Ylisukupolvisen metsätalouden vaikeudesta

Anne Rauhamäki 12.7.2018

Sukupolvien välinen kuilu ammottaa mykkänä ja valtavana minun ja varhaisteini-ikäisen poikani välillä. Katse lapseni silmissä kuvastaa yhtä aikaa pelkoa, välinpitämättömyyttä, inhoa, halveksuntaa ja epäuskoa. ”Metsähommiin?!!??”

”Kyllä. Kuten tiedät, meillä on aika paljon metsää ja sitä hankittaessa puhuttiin, että siellä on paljon taimikkoa, jota sinä saat hoitaa, koska sinä siitä sitten aikanaan saat tulojakin. Se on sijoitus sinun tulevaisuuteesi.”

”Äiti, ei kukaan tee mitään faking mettähommia. In joor driims. Peli kesken. Noukändyy.”

Jälkikasvun motivoiminen taimikonhoitoon ja istutukseen kysyy vahvaa otetta, hermoja ja runsasta mielikuvitusta. Jalkapallon ja Fortniten vetovoima on jostain syystä vahvempi kuin pottiputken ja raivausveitsen.

”Ihan pikkasen käydään pelastamassa kuusentaimia. Ei tarvi olla kauaa ja mennään sitten jätskille paluumatkalla. Sä saat sellasen makeen viidakkoveitsen, jolla voit riehua siellä puskassa.” Puolitoista metriä selkärangattoman oloista ihmistainta vääntäytyy maristen ja nuristen ylös sohvasta ja kiskoo toooodella hitaasti ulkovaatteet päälleen.

Yllättäen taimikon reunaan päästyämme homma alkaa vähän kiinnostaa. Raivaveitsi on tosi terävä. ”Tällähän sais poikki vaikka mitä!” ”Säästä kuitenkin ne kuuset. Ja niiden ympäriltä katkot kaikki lepänvesat. Ajattele, sitten kun nää kuuset kasvaa isoiksi, niin jokainen puu on keskimäärin 100 euron arvoinen.” Ja lapsi ajattelee.  ”Montaks kuusta mä oon jo pelastanut? Ainakin kymmenen. Siis saanko mä silloin 1000 euroa? Sillähän saa ainakin kaks mopoa. Kuinka kauan nää kasvaa? … Ikuisuuden...” Tahti hidastuu.

”Montako miljoonaa näitä kuusia oikein kasvaa tällä aukolla? En mä jaksa enää. Nää vatut raapii. Ei me koskaan saada tätä valmiiksi.”

”Eihän tää kivaa oo, mut täytyy twerkkaa rahantakii..”

”Onks noi isot puut tossa vieressä kans meidän? Miksei me myydä niitä? Ainiin, mut sit siihenkin pitäis istuttaa uusia puita ja sit olis vielä enemmän hommaa… Mut sit niillä rahoilla vois kyl ostaa semmosen avoauton. Äiti koska mä oikeen saan sen mopon?”

Lapsi on saanut ehkä aarin verran puskaa niitetyksi. Tulee pissahätä, puhelin jäi autoon ja hyttysiäkin on. ”Äiti, mennään jo sinne jätskille. Kyllä nää täällä pärjää. Se on niinku semmonen luonnonlaki.”

Saan maaniteltua pojan vielä vartiksi lupaamalla 50 senttiä jokaisesta esiin kaivetusta taimesta. ”Äiti, maksaako sulle joku tästä, kun sä maksat mulle?” ”No ei, mutta nämähän on jo heti 60 vuoden päästä semmoisia myyntikelpoisia ja sitten niistä saa rahaa…” ”Sä oot äiti vähän hullu.”

Vihdoin ollaan autossa matkalla jätskille. Poika nostaa katseen kännykästä ja toteaa sovinnollisesti: ”Sitku mä oon isona ihan sikahyvä ja rikas jalkapalloilija niin mä ostan sulle niin paljon metsää, että sä voit pysyä siellä vaikka koko ajan!”

Olen MTK:n toimihenkilö, joka tilapäisessä mielenhäiriössä päätti vastata esi-isiensä kutsuun ja ottaa sukutilan vastaan.