Vuoden pimein aika – maastovaatteiden värillä on väliä
Valtakunnallinen
Elämme vuoden pimeintä aikaa. Päivät lyhenevät lyhenemistään ja kellojakin siirrettiin jälleen tunti kesään päin, eli illan hämärä tulee entistäkin aikaisemmin. Siksipä kirjoittelenkin seuraavat kappaleet näkyvyydestä, sillä hämäryydestä huolimatta jokaisen meistä tulisi tulla nähdyksi.
Väriä päälle maastoon
Syksy on tuonut metsään ja metsäteille marjastajien ja ulkoilijoiden lisäksi myös metsästäjät. Oman turvallisuuden tähden on hyvä käyttää näkyvää vaatetusta maastossa liikuttaessa. Koskaan kun ei tiedä, jos oma kulkureitti risteää metsästystilanteen kanssa. Valpas liikkuja huomaa mahdollisen metsästystilanteen tutkapannallisesta koirasta, iloisesta haukunnasta tai yllättävästä liikenneruuhkasta metsätiellä. Harmillisesti ulkoiluvarusteiden värit eivät yleensä erotu maastossa edukseen, vaan lisävarusteena niihin on hyvä lisätä huomioliivi tai vähintäänkin iloisen värinen päähine.
Näy hakkuutyömaalla ja noudata vierailuohjeita
Hämäryys ja vähenevä päivänvalo eivät myöskään helpota vierailijan havaitsemista hakkuutyömaalla. Kun kuljettaja on keskittynyt työhönsä voi puskan takaa saapuvan vierailijan näkeminen olla haastavaa. Vaaratilanteita syntyy kun mennään liian lähelle konetta, eikä tunneta koneen työskentelytapoja. Heijastimet ja näkyvä vaatetus auttavat tässäkin asiassa, mutta paras varotoimi on ennakointi! Hakkuusopimuksen liitteenä on yleensä työmaan turvallisuusohjeet, jotka on syytä lukaista läpi. Hakkuutyömaan varastopaikalla on työmaataulu, jossa ovat varoetäisyydet ja tärkeimpänä tietona puhelinnumerot työkoneisiin. Kohteliasta on ilmoittaa puhelimella saapuvansa työmaalle, jolloin kuljettajat osaavat varautua vierailuun ja huomioida vierailijan. Turvallisin lähestymissuunta on koneen takaa jo tehdyn alueen puolelta.
Anna puuautolle tilaa metsätiellä
Oman kokemukseni mukaan kaikkein jännittävintä varsinkin hämärässä, mutta myös valoisassa on kohdata puuauto kapealla metsätiellä. Nämä 25 metriä pitkät teiden jättiläiset eivät nimittäin peruuta varsinkaan täydessä lastissa! Jalankulkijan tulee kuormaavan puuauton ohituksessa käyttää suurta varovaisuutta ja parasta onkin suorittaa ohitus reilusti metsän puolelta. Kuormaamisesta voi tippua oksia ja pahimmassa tapauksessa pölli päähän jos menee liian lähelle. Autoilijalle puuauton kohtaaminen voi olla ikimuistoinen, varsinkin jos omasta autosta ei löydy väistämiseen tarvittavaa pakkia ja peruutustaidot ovat ruosteessa. Onneksi puuautot jättävät teiden risteyksiin puhelinnumerolla varustetut kolmiot, joten voihan arveluttavassa tilanteessa soittaa puuautoon ja varmistaa turvallisen kohtaamisen.
Näillä mietteillä ja vinkeillä toivottelenkin metsänomistajille ja muille luonnossa liikkujille hyvää syksyn jatkoa ja turvallista talven odotusta! Pysytään näkyvissä!
Taina Kekkonen
Metsäasiantuntija Mhy Etelä-Savo
Olen Mhy Etelä-Savon metsäasiantuntija ja toimistopaikkani on Mikkelin toimistolla. Keväällä 2013 teimme kotitilallani sukupolvenvaihdoksen, jonka seurauksena olen päässyt maa- ja metsätalouden harrastajaksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Liittyvät bloggaukset
Puun hinta kertoo puun kysynnästä ja tarjonnasta
Kalle Karttunen
Valtakunnallinen
Puun hinta muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Puun hintakehitys indikoi puun kysyntää. Kun puun kysyntä ja kilpailu puusta kasvaa, pitäisi hintatason ja hintakehityksen olla markkinaehtoisesti korkealla ja nousevaa. Näin se kannustaisi puun myyjiä eli metsänomistajia myymään puuta eli tarjoamaan puuta markkinoille.
Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys sopii jokaiselle metsänomistajalle
Jenny Alho
Valtakunnallinen
”Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys kannattaa, olitpa sitten millainen metsänomistaja tahansa”, Riitta Torikka Mhy Kymenlaaksosta kannustaa kaikkia metsänomistajia liittymään paikallisen metsänhoitoyhdistyksen jäseneksi. Jäsenenä pääset osaksi vaikuttavaa organisaatiota, saat oman metsäasiantuntijan, joka neuvoo pienten ja isojen kysymysten äärellä, sekä tietenkin loistavat jäsenetumme.
Euroopan hyväntahtoisuus kääntyy luontoa vastaan
Mikko Tiirola
Valtakunnallinen
Filosofi Voltairen sitaatti ”paras on hyvän pahin vihollinen” kuvaa EU:n ilmasto- ja monimuotoisuustoimien metsävaikutuksia. Suomen Metsäsäätiö järjesti (11.12) tutkimusseminaarin, jossa metsäekonomian ja metsäpolitiikan professori Maarit Kallio Norjan ympäristö- ja biotieteiden yliopistosta esitteli tutkimusryhmänsä tutkimustuloksia EU:n monimuotoisuus- ja ilmastolinjausten vuotovaikutuksista.