Metsänomistajien blogi: metsän istutus

Lähimetsää istuttamassa

6.6.2019 Anne Rauhamäki

Maatilamme lähikuusikko oli tullut tiensä päähän ja uudistettiin viime vuonna. Asian aiheuttamaa maisemanmuutosta ja järkytystä käsiteltiin laajalti erilaisissa perheterapeuttisissa kokoontumisissa pitkin vuotta ja samalla muistuteltiin, että kaikki pääsevät sitten osallistumaan istuttamiseen ja kohtahan siinä jo kaunis koivikko kasvaa.

Maasta se taimikin ponnistaa

23.5.2018 Taina Kekkonen

Näin keväällä on luonnollista mietiskellä metsänuudistamista ja istuttamista.

Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan.

12.5.2017 Tiina Salminen

On joku viisas joskus sanonut. Kun miettii mitä hyvää puut tuovat, on helppo olla samaa mieltä.