”MTK ja metsänhoitoyhdistys ovat minulle kuin kotikuusen lempeät oksat; siellä alla on hyvä ja turvallista olla”

Päivikki Otronen 20.12.2019

Tämä ajatus tuli mieleeni, kun MTK:n Metsälinjan Anne Rauhamäki halusi kuulla, miksi olen mukana luottamustehtävissä. Hän kuvasi pieniä videoklippejä Metsävaltuuskunnan kokouksen yhteydessä ensi vuoden MHY- valtuustovaaleja varten.

Tuntuu, että vuosi vuodelta MTK:n ja metsänhoitoyhdistyksen edunvalvontatyön merkitys vain korostuu.

Miten yksin olisimmekaan ilman sitä. Edunvalvonta on pitkälti metsänomistajille näkymätöntä työtä ja sen työn tarve Brysselin päässä vain lisääntyy. Suomi on Euroopan metsäisin maa ja Suomen metsät on nostettu tikun nokkaan syyllistämällä, vaikka me voimme olla ylpeitä hyvin hoidetuista metsistämme.
Kuluneena vuonna keskusteluun noussut ilmastonmuutos on käännetty suurelta osin metsänomistajaa vastaan, vaikka juuri metsät ja nurmet ovat hiilensidonnan keskiössä. Kaikki vihreä sitoo hiiltä.

Hyvin hoidetut metsät tekevät meistä ilmastosankareita!

Metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä koen tärkeimmäksi yhdistyksen tarjoamien palveluiden rinnalla juuri edunvalvonnan. Yhdessä olemme se suuri voimavara ja metsäinen rintama, jonka ääntä kuullaan niin eduskunnassa kuin parlamentissa. Vain yhdessä voimme vaikuttaa!
Metsänhoitoyhdistys ja MTK ovat aina metsänomistajan puolella, siihen on hyvä luottaa.

Oman metsäasiantuntijan kanssa kannattaa selvittää metsän hoitotarpeet ja vaikka puukauppaa ei saisikaan aina helposti tehtyä, ovat metsät hyvässä kunnossa. Haasteita metsäalalla riittää kylliksi tulevaisuudessakin, ja hyvin hoidettuina metsät selviävät niistäkin paremmin.

Metsävaltuuskunnan seminaarissa puhui metsäisestä viestinnästä Vihreä Lanka- lehden päätoimittaja Riikka Suominen. Se kohahdus salissa, kun hän kyseenalaisti koko metsän omistamisen ja sen, että metsällä on suurimmalle osalle ihmisiä muu kuin talousarvo. Näitä äärilaidan mielipiteitä vastaan tarvitaan oikeaa tietoa; sitä voi jokainen metsänomistaja jakaa keskustellessaan ihmisten kanssa. Jatkossakin metsänomistaja ihan itse päättää metsänsä hoidosta ja hakkuista; milloin ne tehdään ja miten ne tehdään.

Lämmin pihkan tuoksuinen kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvin tehdystä työstä henkilöstölle, metsänomistajille ja luottamushenkilöille. Yhdessä olemme se vahva ja terve metsäinen perhe.

Kohti uutta tulevaa vuotta uusin voimin ja ajatuksin.

Rauhallista joulun odotusta ja aikaa toivotellen

Louhen tilalta Liperin Komeprosta. Mhy Pohjois-Karjalan puheenjohtaja. MTK-Viinijärven sihteeri. Metsä on ollut aina minulle jaksamisen elinehto.