Metsän syystöitä

Mari Sarvaala 22.10.2018

Lähdin metsiini tekemään syystarkastusta ja tulevien toimenpiteiden suunnittelua, kun pikkupakkaset olivat karkottaneet metsäammattilaisen suurimman kiusan eli hirvikärpäset.

Voi, mikä ilo silmälle odottikaan edessäni. Muutama vuosi sitten istutettu kuusentaimikko on lähtenyt hienoon kasvuun. Paikka ei ole niin rehevä, että sitä tarvitsisi heinätä, joten seuraava toimenpide on varhaisperkaus muutaman vuoden päästä.

Toisaalla saman ikäinen istutettu mäntytaimikko on myös selvinnyt ensivuotensa, vaikka metsäkanalinnut yrittivätkin ihan pieninä kurittaa taimien latvasilmuja hangen päältä. Nyt alkaa olla hirvivaara. Siihenpä taidan kokeilla keltaista hirvinauhaa pelotteeksi.

Kemera-tukea taimikonhoitoon

Kaunis syysaurinko väritti läheisen järven rannan lehtipuita keltaiseksi, kun viimeistelin Kemera-kelpoisen taimikonhoidon parilla raivaussahan tankillisella. Valmista tuli ja toteutusilmoitus Metsäkeskukselle!

Kävelin edellisen omistajan pari vuotta sitten männylle kylvämän, nyt jo oletetusti itäneen aukon läpi. Se oli pettymys. Lieneekö kuiva kesä, siementuholaiset ja muut vihulaiset asialla, mutta vain muutamia onnistuneita istutuslaikkuja näkyi siellä täällä. Työlistalle tulee siis ensi kevääksi istutusta, onneksi kuvio ei ole suuri.

Mielipiteeni on, että pitää kokeilla itse, ennen kuin antaa asiantuntijana neuvoja metsänomistajalle.

Niinpä päätin kokeilla toiseen männyntaimikkoon Trico-hirvikarkotetta. Tätä taimikkoa hirvet ovat jo maistelleet. Käyttökokemuksia olen Tricosta lukenut ja toisten mielestä se torjuu sarvipäät ja toisten mielestä ”sopii kuin sinappi lenkkimakkaralle” eli toimii houkuttimena. Kiinnostavan ristiriitaista.

Lampaanrasvapönttö oli mukana sekä halpakaupan paineruisku, jolla levitys hoituisi. Joten hommiin vaan. Sain sananmukaisesti ensikosketuksen Tricoon: ruisku ei toiminut kunnolla ja valkoinen paksua kermaa muistuttava töhnä valkaisi vaatteitani. No, eivätpä tule hirvet iholle, mutta taimet tuli ruiskutettua.

Päätehakkuiden ennakkoraivaukset ovat sopivaa työtä kaltaiselleni toimistotyöläiselle: kaikki alle ranteenpaksuiset rungot pois.

Työlistalleni tulee muutaman kuvion raivaus, joista saa muutaman vuoden päästä saha ja sellutehdas raaka-ainetta.

Murheenkryyni eli peltoon istutettu kuusentaimikko, joka edelliseltä omistajalta jäi huonolle alkuhoidolle, on muutamana syksynä nähnyt aktiivisen vadelma-maitohorsma-nokkonen-mesiangervo-saniaispusikon vihaajan. Raivaussahalla olen käynyt naisenmittaisen pusikon kimppuun ja pelastanut kuusentamia. Nyt olen voiton puolella! Taimet ovat tukevoituneet ja osa on jo pidempiä kuin puskat. Kyllä tästäkin metsä saadaan!

Kemera-kelpoisia nuoren metsän hoitokuvioita, joista saa energiapuuta ja kuitua, on jonkun verran. Osa pitää ennakkoraivata ennen kuin moton voi päästää irti. Nämä raivuut menevät vieraalle teetettäväksi, sillä vuorokaudesta loppuvat tunnit ja toimistoiitalta voimat, jos ne pitäisi itse hoitaa.

Oma, paikallisen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijani, jos luet tätä, niin kilauta. Olisi töitä tarjolla!

Projektipäällikkö mhy Päijät-Hämeessä. Uusmaalainen, jonka juuret ovat syvällä pellossa ja metsässä, suunnittelee suuria ja toteuttaa pieniä.