Aukosta taimikoksi ja istuttajasta toteuttajaksi

Susanna Leskinen 27.7.2017

”Lauantai-illan kunniaksi maailman mukavin istutuskohde, jee” olin kirjoittanut Facebookiin neljä vuotta sitten. Hehtaarin kokoinen aukko oli äestetty, ja taimilajiksi valittu 2-vuotias keskipaakkukuusi. Muistan, kuinka kesäillan tuuli heilutteli hiuksiani, kun kuuntelin kuumimpia radiohittejä taimien sujahtaessa pottiputken läpi maahan. En ole varma, oliko hetki oikeasti yhtä ruusuinen kuin ajankultaama muistoni. Verenhimoiset itikat kai pitivät ainakin työtahtiani yllä. 

Olin metsätalousinsinöörin opintoihin liittyvässä harjoittelussa istuttajana. Koulussa oli opetettu, että metsänuudistaminen piti hoitaa huolellisesti ja viivyttelemättä heti hakkuun jälkeen. Näin oli toimittu myös tällä työmaalla. Maanmuokkaus oli tehty laadukkaasti lumien sulettua ja istutushetki oli kohdillaan. Taimien paakuista tirskahti vettä, kun niitä kevyesti puristi, ja taimitiheys oli sopiva. Kokeneemmat metsurit olivat opettaneet, ettei taimi saa niiata suuntaan eikä toiseen, eli taimen tuli nököttää suorassa. Ja paakun tiivistäminen piti ehdottomasti muistaa. Työmaa valmistui auringon laskiessa taivaanrantaan.

Hyvin hoidettu uudistamisketju antaa hyvät lähtökohdat elinvoimaiselle taimikolle, mutta taimia ei silti pidä jättää oman onnensa nojaan. Taimet ovat arkoja tuhoille ensimmäisinä elinvuosinaan, ja siksi alle metrin pituista taimikkoa tulisikin tarkkailla vuosittain. Pieniä taimia uhkaa rehevillä mailla heinä ja vattu. Lisäksi Suomen luonnon eläimistä myyrät ovat merkittäviä taimituholaisia hirvien ja kauriiden rinnalla. Lisäksi taimia vahingoittavat ja tappavat erilaiset sienitaudit, kuten versosurma.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin, päätin palata työmaalle tutkimaan, mitä istuttamilleni kuusille mahtaa kuulua. Ulkomuistista, ilman karttaa, lähdin tutkimusmatkalleni.

Perillä odotti arvaamani tilanne. Kuusen taimet olivat kyllä lähteneet erinomaisesti kasvuun, ja viimeisin vuosikasvu ylsi minua navan korkeudelle, mutta hyvään kasvuun olivat lähteneet myös koivu ja pihlaja. Kuuset pyrkivät taistelemaan kaiken kasvutilan vieviä lehtipuita vastaan. Niiden voimat ehtyvät ja kasvu heikentyy. Kuten lääkärit määräävät potilailleen lääkkeitä, minä suosittelen taimikolle varhaisperkausta. 

Varhaisperkauksessa raivataan kasvatettavia taimia haittaava lehtipuuvesakko pois. Perkaus tehdään 4-7 vuotta istuttamisesta, kohteesta riippuen. Oikea ajankohta on silloin, kun vesakko on joko samanpituista tai vasta hieman pidempää kuin istutetut taimet. Ajoissa tehty perkaus on helppo ja edullinen toimenpide, joka alentaa lisäksi myöhemmän taimikonhoidon kustannuksia.

Nykyinen Kemera-tukikin ohjaa tekemään varhaisperkauksen ajallaan. Tukikelpoisen taimikon tulee olla yli 0,7 metriä, mutta alle kolme metriä pitkää. Hankkeen minimipinta-ala on yksi hehtaari. Mikäli itsellä ei ole tukeen yltävää pinta-alaa, voi tutun kanssa tehdä yhteishankkeen. Tuen määrä on 160 euroa hehtaarille, ja rahoitushakemus täytyy tehdä ennen työn aloittamista.

Kävin vertailun vuoksi myös toisella samana keväänä istuttamallani työmaalla, jonka tiesin olevan varhaishoidettu. Voi olla, että kyse on vain minun silmistäni, mutta oma silmä kyllä lepää, kun hoidettua taimikkoa katsoo. Varhaisperatussa kuusen

taimikossa ei tarvitse raivauksen jälkeen olla yhtään lehtipuuta. Lehtipuut ehtivät vielä vesoa ja kasvaa niin, että ovat myöhemmässä taimikonhoidossa jälleen kilpailemassa elintilasta kuusen taimien kanssa. 

Enpä olisi neljä vuotta sitten Facebook-julkaisua kirjoittaessani uskonut, että joskus toimisin samalla alueella saman Metsänhoitoyhdistyksen palveluksessa toimihenkilönä. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, ja itse istuttamiani taimikoita inventoidaan ja suositellaan varhaisperattaviksi. Tänään on erinomainen päivä käydä tarkastamassa oman taimikon vointi!

Kirjoittaja työskentelee kotikonnuillaan Mikkelin Anttolassa mm. metsänhoitotöiden toteuttajana. Aamupuuron kanssa hänelle maistuvat itse poimitut mustikat ja puolukat.