Toimitusjohtaja Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

Haemme uutta toimitusjohtajaa luotsaamaan metsänhoitoyhdistysketjua. Oletko määrätietoinen, yhteistyökykyinen ja rohkea, unohtamatta innostunutta otetta itsesi ja muiden kehittämiseen? Tämä paikka voisi olla juuri sinulle.

Nykyisen kipparimme siirtyessä uusien haasteiden pariin etsimme

TOIMITUSJOHTAJAA

luotsaamaan metsänhoitoyhdistysketjua.

Toimitusjohtajana vastuullasi ovat yhtiön strategisten tavoitteiden määrittely ja niiden toimeenpano. Taloudellinen kannattavuus ja operatiivinen tehokkuus ovat luonnollisesti myös tontillasi. Johdat henkilöstöä ja varmistat, että he pystyvät suoriutumaan omassa tehtävässään parhaalla mahdollisella tavalla.

Iso osa arjestasi rakentuu yhtiön johtamisen ympärille, jonka jälkeen toisena suurena osa-alueena tulevat ketjuohjaus ja sidosryhmätyö. Yhdistysten tuottamien palvelujen ja toimintatapojen yhdenmukaistaminen ovat kokonaisuus, johon tulet tarttumaan.

Olet määrätietoinen ja yhteistyökykyinen. Pystyt työskentelemään tehokkaasti erilaisten ihmisten ja organisaatioiden kanssa. Siedät myös epävarmuutta, sillä myöskään tässä toimintaympäristössä mikään muu ei ole varmaa kuin muutos.

Millainen osaaminen tukee menestymistäsi tehtävässä?

KETJUMAISEN TOIMINNAN YMMÄRRYS
Metsänhoitoyhdistykset muodostavat ketjun, mutta tekemistä toimintojen yhtenäistämiseksi vielä riittää. Kokemus ketjuorganisaatiosta toimintaympäristönä luo pohjan, jonka avulla johdat ketjun kehitystyötä.

TOIMIALAN TUNTEMUS
Työyhteisömme koostuu itseohjautuvista metsäalan ja taloushallinnon ammattilaisista. Toimenkuvassasi metsäalan tuntemuksesta on varmasti hyötyä, vaikkakaan se ei ole pakollista – rakentuuhan ympäröivä työyhteisösi metsäalan ammattilaisista.

LIIKETALOUDELLINEN OSAAMINEN
Pystyt tekemään päätöksiä, joilla tavoitellaan toiminnan tehokkuutta ja kannattavuutta. Hahmotat taloudelliset haasteet ja pystyt luomaan strategioita niiden ratkaisemiseksi.

INNOVATIIVISUUS JA KYKY NÄHDÄ KOKONAISUUKSIA
Haluat etsiä uusia ratkaisuja ongelmiin ja kehittää uudenlaisia tapoja toimia. Arvostat haasteita ja haluat laajentaa omaa osaamistasi. Monimutkaisten kokonaisuuksien hallinta ja analysointi kuuluvat olennaisesti tehtävänkuvaasi. Hahmotat eri tekijöiden välisiä yhteyksiä ja vaikutuksia toisiinsa ja luot strategioita tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toivomme uudelta johtajaltamme luottamusta ja rohkeutta ketjun toiminnan kehittämisessä. Huumori ja rentous ovat olleet tämän porukan yhteen hitsaava voima, ja ilmapiirin säilyminen sellaisena myös jatkossa on tärkeää.

Tässä työssä merkityksellisyys syntyy mahdollisuudesta päästä omalla toiminnalla vaikuttamaan ja kehittämään niin yritystä kuin ympäröivää toimintaympäristöäkin. Saat myös tarvittavan tuen omaan kehittymiseesi.

Työhuoneesi on Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa toimistossamme. Olemme tottuneet etätyöskentelyyn ja useat työyhteisön jäsenistä työskentelevät pääsääntöisesti kotitoimistolta käsin. Työsuhteesi on suunniteltu alkavan lokakuussa.

Onko tässä tehtävä, johon haluaisit tarttua? Lähetä hakemuksesi Töitä Suomesta rekrytointipalvelussa 28.5.2023 mennessä. Mikäli haluat lisätietoa tehtävästä, nykyinen toimitusjohtaja Jouni Tiainen vastaa sinulle puhelimitse 0400 158 369 tai sähköpostitse jouni.tiainen@mhy.fi.  

Metsänhoitoyhdistyksillä on pitkä historia ja merkittävä rooli kotimaisen kestävän metsätalouden kehittymisessä sekä suomalaisten metsänomistajien puolustamisessa ja palvelemisessa.

Ketjussa on 56 alueellista metsänhoitoyhdistystä, joiden palveluksessa on tuhat toimihenkilöä, satoja työntekijöitä ja lukuisa määrä urakoitsijoita ympäri Suomen.

MHYP Oy on metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n omistama palveluyhtiö ja ketjuohjaaja, jonka perustehtävä on tuottaa palveluja omistajilleen. Yhtiö on toiminut vuodesta 2002 lähtien, ja sen palveluksessa on 10 henkilöä kehittämistehtävissä ja 15 henkilöä taloushallintoyksikössä.

2023 © Metsänhoitoyhdistykset