Mikä se on metsän vaarallisin eläin?

Tiina Salminen 05.7.2017

Toukokuussa sitä kirmaa metsässä kuin pieni varsa tai laitumelle ensi kertaa talven jälkeen päässyt lehmä. Ei haittaa heinät, ei itikat. Sitä seuraa ihastellen luonnon vihertymistä ja puhkeamista kukkaan. Silmujen pullistumista, pieniä vaaleanvihreitä hiirenkorvia ja kasvamista lehdiksi. Kai sitä jokunen ötökkäkin on toukokuussa jo talviunilta herännyt. Suurimmalla osalla hyönteisistä on onneksi vielä ihan muut asiat mielessä, kuin ohikulkijan maistaminen.

Kesäkuussa alkaa ininä. Säiden suhteen otollisena kesänä ja sopivalla kohteella saa matkaansa oikein elävän laahuksen. Verenhimoiset naaraat seuraavat kulkijaa herkeämättä. Kulkija tuijottaa hyttysmyrkkypullon tekstiä ”ei jatkuvaan käyttöön” ja miettii mikä on jatkuvaa käyttöä. Varmuuden vuoksi suihkaisee myrkyt lippalakkiin ja paidanhihaan. Ei kai sitä tässä ole itseään tarkoitus myrkyttää. Myrkkypullo varoittaa myös vaatteille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Ne kulkija kuittaa olankohautuksella. Ei tässä metsään pyhäpaidassa lähdetty.

Metsässä eniten säikäyttänyt eläin on pesästään lähtevä kanalintu. Saattaa emolintu istua hiirenhiljaa maastopuvussaan munien päällä, tulijaa tarkkaillen. Vasta kun melkein päälle astuu, lähtee lintu vauhdilla pesästä. Vähemmästäkin sitä hätkähtää. Eihän siinä. Säikähtänyt kulkija huokaisee, vilkaisee äkkiä montako munaa pesässä on ja jatkaa matkaa. Ettei emo liiaksi häiriinny.

On se hirvikin aika iso eläin, jos naamakkain sattuisi. Vaan eipä niin lähelle ole ehtinyt. Kauempaa on tullut katsottua, kun eläin pitkine jalkoineen pötkii pakoon. Ja rytinää on kuulunut, kun iso eläin nousee ja lähtee edeltä karkuun. 

Elokuussa hirvikärpäset kuoriutuvat koteloistaan ja alkavat piinata metsässä liikkujaa. Siinäpä vasta riesa. Vaikka kuinka tiukat nutturat solmit niskaan ja huivit kiristät päälle, niin joku sitä kuitenkin kiemurtelee kyytiin. Ja joka kerta kun autolle pääset, niin tarkistat takin käänteet. Muuten hirvikärpäset lähtevät matkaan.

Karhua ei ole koskaan metsässä näkynyt. Kunnioitusta herättävät jäljet kyllä. Siinä on aivan riittämiin tälle kulkijalle. Varmuuden vuoksi sitä astuu oksan päälle niin että risahtaa tai kopauttaa puun runkoa ohi kulkiessaan, jos liian hiljaista on. Ovat tähän mennessä karhut, ilvekset ja muut pedot väistäneet, kun niille on äänillä kertonut, että tässä tulen. Jos eivät ole tuulen tuomasta tuoksusta jo haistaneet ja menneet menojaan. Kyllä sitä kaikki samaan metsään mahdutaan ja vierekkäisille mustikkamättäille. Jos toinen käy aamulla ja toinen iltapäivällä.

Ei sitä kannata metsässä pelätä. Mutta ajatella kannattaa, että miten itse metsässä käyttäytyy. Voi sitä itsekin väistää ja antaa tilaa tarpeen mukaan, eikä häiritä. Vaan siihen metsän vaarallisimpaan eläimeen. Kotona kannattaa tarkistaa, tuliko metsäreissulta salamatkustajia mukaan. Sillä kyllä se metsän vaarallisin eläin on tämän kulkijan mielestä punkki. Salakavalasti ja huomaamatta se tarttuu heinikosta vaatteisiin ja kipittää iholle. Viidesosa punkeista kantaa Borrelia-bakteeria, joka voi aiheuttaa punaista ihottumaa, lämpöilyä, kipuilua ja väsymystä. Borrelioosi tulisi hoitaa, sillä hoitamatta jäädessään se voi pitkienkin aikojen päästä aiheuttaa vakavampia oireita, kuten aivokalvontulehdusta tai erilaisia hermostollisia- tai niveloireita. Borrelioosin tartunta-aika punkin kiinnittymisestä on noin 1-2 vuorokautta. Punkit levittävät osassa maata myös puutiaisaivotulehdusta (TBE).

Paras keino estää punkin purema on pukeutuminen. Pitkät hihat, paidan helma housujen sisään ja pitkät lahkeet kenkien päälle. Ja metsäreissun jälkeen kotona punkkisyyni. Tarkistetaan koko keho, ettei mahdollinen salamatkustaja ole päässyt iholle. Jos punkki löytyy, irrottamisessa voi käyttää apuna esimerkiksi apteekista löytyviä punkkipihtejä. Lisätietoa punkeista ja punkkisyynin tekemisestä löytyy sivustolta: www.punkki.fi. Ja muuten, ei se punkkikaan nyt niin vaarallinen ole. Nähdään metsässä!

kirjoittaja työskentelee Metsänomistajien palvelutoimistolla ja kulkee metsässä